Formulafakta

Formula 1 -aiheista asiakeskustelua, muun muassa blogeista ja uutisista.

Re: Formulafakta

ViestiKirjoittaja Tyrrel » Ke Marras 13, 2013 12:59

Formulafakta: Missä Tuero?

Minne hävisi Esteban Tuero?

Argentiinalainen Esteban Tuero ajoi formula ykkösissä yhden kauden 1998 Minardi-autolla. Hän teki F1-debyyttinsä 19-vuotiaana ollen tuolloin kaikkien aikojen kolmanneksi nuorin F1-kuljettaja. Tuero ylsi F1-kisassa parhaimmillaan kahdeksanneksi. Kauden päätöskisassa hän joutui kolariin, jonka seurauksena hän loukkasi niskanikamansa. Tueron kolari osaltaan varmisti tuolloin Mika Häkkisen maailmanmestaruuden, sillä Häkkisen ainoa haastaja Michael Schumacher kärsi rengasrikon kolarin seurauksena radalle jääneistä pirstaleista ja keskeytti.

Tueron oli tarkoitus jatkaa Minardilla seuraavalla kaudella, mutta hän ilmoitti yllättäen lopettavansa F1-uransa. Tuero ei antanut syytä lopettamispäätökselleen. Ilmeisesti taustalla oli se, että hänen sponsorinsa vetäytyivät. Aikoinaan spekuloitiin myös sillä, ettei hän olisi täysin toipunut niskavammastaan tai että koti-ikävä ja argentiinalaislehtien negatiivinen kirjoittelu olisi alkanut vaivata nuorta miestä.

Sen jälkeen hän on kilpaillut TC 2000 -vakioautosarjassa ja FIA:n GT-sarjassa.

MTV3

Nyt täytyy kyllä sanoa että oli varmaan kummallisimpia kysymyksiä mitä maikkari on näissä julkaissut. Tunnustaako joku foorumilainen tämän omaksi kyssärikseen? :lol:
"Tyhmyydellä ja neroudella on se ero, että neroudella on rajansa"
-Albert Einstein
Avatar
Tyrrel
Monacon voittaja
 
Viestit: 4079
Liittynyt: Ke Kesä 19, 2013 16:58

Re: Formulafakta

ViestiKirjoittaja BigBoss » Ma Joulu 02, 2013 15:29

Formulafakta: Ylivoimaisin voitto

Mikä on kaikkien aikojen ylivoimaisin voittoero ykkösen ja kakkosen välillä? Milloin se oli ja kuka voitti?

Stirling Moss voitti 5 minuuttia ja 12 sekunnin erolla toiseksi sijoittuneen Mike Hawthornin Portugalin GP:ssä 1958. Ero on venähtänyt näin pitkäksi sen takia, koska kilpailun viimeisellä kierroksella enää vain Moss ja Hawthorn olivat samalla kierroksella ja kaikki muut olivat jääneet yli kierroksen päähän. Sitten Hawthornin autoon on ilmeisesti iskenyt vika viimeisellä kierroksella, minkä takia hän on ajanut sen kierroksen hyvin hitaasti loppuun. Hän on kuitenkin pitänyt kakkossijan, koska muut olivat jääneet jo yli kierroksen päähän.

Kyseinen kilpailu ei ole kuuluisa niinkään tämän suuren voittomarginaalin takia, vaan se muistetaan Mossin urheilullisesta käytöksestä kisan jälkeen. Hawthornia oltiin hylkäämässä, koska tuomaristo katsoi hänen ajaneen radalla väärään suuntaan tilanteessa, jossa hän joutui käynnistämään autonsa uudestaan. Moss oli kuitenkin nähnyt tilanteen ja antoi Hawthornia tukevan lausunnon, jonka seurauksena hylkäys peruttiin. Hawthorn sai näin pitää kisasta saamansa 7 MM-pistettä. Kyseisen kauden MM-taistossa Hawthorn voitti lopulta Mossin 1 pisteen erolla, eikä Moss koskaan voittanut urallaan maailmanmestaruutta.

Belgian GP 1963 muistetaan myös suuresta voittomarginaalista, kun Jim Clark päihitti 14 kilometrin mittaisella Spa-Francorchampsin radalla toiseksi sijoittuneen Bruce McLarenin kamalassa kaatosateessa 4 minuutin ja 54 sekunnin erolla.

Kierroksissa mitattuna suurin voittomarginaali on kaksi kierrosta. Vuoden 1969 Espanjan GP:ssä Jackie Stewart päihitti toiseksi sijoittuneen Bruce McLarenin kahdella kierroksella. Kisan kärkitaistossa olleiden Lotus-kuljettajien Jochen Rindtin ja Graham Hillin autojen takasiipi petti samalla tavalla kesken ajon. Sen jälkeen moottorivika pudotti kärkitaistoista vuorotellen Jo Siffertin, Jack Brabhamin ja Chris Amonin. Kun vielä Jacky Ickxin Brabhamin takasiipi särkyi, niin Stewart pääsi ajamaan kärjessä ylhäisessä yksinäisyydessä. Ruutulipulle selvisi tuona päivänä vain viisi autoa.

Vuoden 1995 Australian GP:ssä Damon Hill voitti toiseksi sijoittuneen Olivier Panisin niin ikään kahden kierroksen erolla kilpailussa, jossa todella monen kärkipään kuljettajan kisa päättyi joko teknisestä viasta tai kolarista johtuneeseen keskeytykseen.

MTV

Eipä taitais nykyformuloissa tuollainen urheilullinen käytös tulla kuuloonkaan. Nykyään kun itketään radioon pikkujutuistakin :roll:
Avatar
BigBoss
Saunamajuri
 
Viestit: 8081
Liittynyt: Ma Maalis 12, 2012 17:14
Paikkakunta: Oulu

Re: Formulafakta

ViestiKirjoittaja Jamppa » Ke Joulu 25, 2013 19:31

Minkä takia sade ja välikelin renkaat "sulavat alle" jos niitä ei jäähdytetä vedellä?

Ossi Oikarinen vastaa:

- Ensinnäkin sen takia, että ne renkaat ovat pehmeämpää seosta. Toisekseen näihin renkaisiin on tehty uria, jolloin ne kumiblokit pääsevät liikkumaan enemmän. Se liikkuminen kehittää enemmän lämpöä. Kun lämpöä on riittävästi, niin kumi alkaa sulamaan alle.

MTV Sport
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44515
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formulafakta

ViestiKirjoittaja Jamppa » Pe Joulu 27, 2013 11:11

Kuinka paljon F1-sarjan eri valmistajien moottorit eroavat toisistaan? Onko ulkoisia eroja ja mitä muuta? Sääntöjen puolesta lienee rajoitettu tehot ja moottoritilavuus kuitenkin.

Ossi Oikarinen vastaa:

- Erot tulevat lähinnä siitä, miten hyvin moottori on integroitu autoon. Miten esimerkiksi jäähdytysratkaisut on tehty ja miten paljon öljyn kiertoa moottori tarvitsee. Ne ovat pieniä, mutta tärkeitä eroja. Tehoissa ei ole suuria eroja.

MTV Sport
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44515
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formulafakta

ViestiKirjoittaja mr-nobody » Ke Tammi 15, 2014 17:14

Formulafakta: Keskeytys jäähdyttelykierroksella

Mitä tapahtuu jos esimerkiksi kisan voittaja ei ruutulipun jälkeen syystä tai toisesta saa ajettua "jäähdyttelykierrosta" loppuun? voiko se vaikuttaa tuloksiin?

Ruutulipun jälkeen radan varteen jääminen ei vaikuta kilpailun lopputuloksiin, kunhan radan varteen pysähtyneestä autosta saadaan sääntöjen vaatima litran suuruinen polttoainenäyte. Mikäli polttoainetta ei ole riittävästi jäljellä näytettä varten, on seurauksena hylkäys.

Säännöt ovat tiukemmat radan varteen pysähtymisestä aika-ajon jälkeen. Nimittäin aika-ajokierroksen jälkeen radan varteen pysähtyneestä autosta pitää saada otettua litran bensanäytteen lisäksi sen verran ylimääräistä bensaa, että se olisi riittänyt takaisin varikolle ajamiseen.

MTV
Avatar
mr-nobody
Foorumin Vetomies 2014 & 2015 & 2016
 
Viestit: 7048
Liittynyt: Ti Syys 25, 2012 21:11
Paikkakunta: Vantaa

Re: Formulafakta

ViestiKirjoittaja Jamppa » Ke Helmi 12, 2014 16:35

Formulafakta: F1-kaluston kuljetus mantereelta toiselle

Kuinka tallit kuljettavat kalustonsa toiselle mantereelle? Ja mitä tämmöinen lysti maksaa?

Euroopan kisoihin tallit kuljettajat kalustonsa omilla kuorma-autoillaan, mutta Euroopan ulkopuolisiin kisoihin kalustoa viedään pääasiassa kolmella Boeing 747 -rahtilentokoneella, joita F1-sarjan virallinen logistiikkakumppani DHL operoi.

F1:n kaupallisia oikeuksia hallinnoiva yritys FOM (Formula One Management) on järjestänyt kisapaikkakunnille tilauslennot, jotka lähtevät Lontoosta ja Münchenistä. Tallit pakkaavat kalustonsa kuljetuslaatikoihin, jotka on suunniteltu erityisesti näitä rahtikoneita varten. Jokainen talli saa pakata mukaan 22-24 tonnia rahtia sekä F1-autonsa. Lisäksi sellaisia painavia tavaroita, jotka eivät ole viime hetken kehitystyön kohteena, kuten sähkökaapeleita, generaattoreita, näyttöjä ja pöytiä, lähdetään merirahtina. Ne pitää lähettää matkaan jopa kolme kuukautta ennen kisaa. Merirahtia lähetetään kaukokisoihin noin 5 tonnia per talli. Myös polttoaineet kuljetetaan merirahtina omissa konteissaan.

Euroopan kisoihin matkustaviin kuorma-autoihin mahtuu jopa 37 tonnia rahtia. Rekkojen lastaaminen kestää kaksi päivää, sillä mukaan pakattavaa tavaraa on 80-sivuisen listan verran. Rekat lähtevät matkaan noin viikkoa ennen kisaa ja saapuvat kisapaikkakunnalle yleensä kisaviikon maanantai-iltana.

FOM maksaa MM-sarjassa kärkikymmenikköön sijoittuneiden tallien lentorahdit, mikä on yksi syy siihen, että esimerkiksi Caterhamille on ollut niin tärkeää taistella sarjan 10. sijasta. Kauden aikana rahtikustannus voi nousta miljoonaan euron, jos sen joutuu maksamaan kokonaan itse. MM-sarjassa 11:nneksi jäävä talli ei saa sarjan järjestäjiltä ilmaista lentorahtia eikä osuutta lajin tv-tuloista.

Lähde: CNN, F1.com, DHL

MTV Sport
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44515
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formulafakta

ViestiKirjoittaja Jamppa » Ti Helmi 25, 2014 10:29

Kenellä F1-kuljettajalla on eniten peräkkäisiä ajettuja pisteettömiä kisoja, entä kenellä on pisin pisteputki?

Kimi Räikkösellä on halussaan F1-historian pisin pisteputki. Räikkönen ajoi pisteille 27 kertaa peräkkäin kauden 2012 Bahrainin GP:n ja kauden 2013 Unkarin GP:n välisenä aikana.

Heikki Kovalaisella on hallussaan ikävä F1-ennätys, eli eniten peräkkäisiä pisteettömiä kilpailuja. Kovalainen ajoi kausilla 2010-13 ensin Lotuksella, sitten Caterhamilla ja sitten Lotuksella (kaksi Lotusta olivat eri talleja) 62 kilpailua ilman pisteitä.

MTV Sport
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44515
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formulafakta

ViestiKirjoittaja mr-nobody » Ti Helmi 25, 2014 15:25

Jamppa kirjoitti:

Suomalaisilla hallussaan ennätykset joihin ei edes itse Kerpenin rehtorikaan urallaan ylettänyt :D
Avatar
mr-nobody
Foorumin Vetomies 2014 & 2015 & 2016
 
Viestit: 7048
Liittynyt: Ti Syys 25, 2012 21:11
Paikkakunta: Vantaa

Re: Formulafakta

ViestiKirjoittaja Jamppa » Ti Helmi 25, 2014 15:27

mr-nobody kirjoitti:
Jamppa kirjoitti:
Kenellä F1-kuljettajalla on eniten peräkkäisiä ajettuja pisteettömiä kisoja, entä kenellä on pisin pisteputki?

Kimi Räikkösellä on halussaan F1-historian pisin pisteputki. Räikkönen ajoi pisteille 27 kertaa peräkkäin kauden 2012 Bahrainin GP:n ja kauden 2013 Unkarin GP:n välisenä aikana.

Heikki Kovalaisella on hallussaan ikävä F1-ennätys, eli eniten peräkkäisiä pisteettömiä kilpailuja. Kovalainen ajoi kausilla 2010-13 ensin Lotuksella, sitten Caterhamilla ja sitten Lotuksella (kaksi Lotusta olivat eri talleja) 62 kilpailua ilman pisteitä.

MTV Sport

Suomalaisilla hallussaan ennätykset joihin ei edes itse Kerpenin rehtorikaan urallaan ylettänyt :D

Heikki on varmasti ylpeä ennätyksestään :D
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44515
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formulafakta

ViestiKirjoittaja mr-nobody » Ti Helmi 25, 2014 15:29

Heikki Kovalaisella on hallussaan ikävä F1-ennätys, eli eniten peräkkäisiä pisteettömiä kilpailuja. Kovalainen ajoi kausilla 2010-13 ensin Lotuksella, sitten Caterhamilla ja sitten Lotuksella (kaksi Lotusta olivat eri talleja) 62 kilpailua ilman pisteitä.

MTV Sport

Sen verran maikkarilta vajavaista tietoa että Kovalaisen pisteetön putki alkoi jo 2009 Japanissa
Avatar
mr-nobody
Foorumin Vetomies 2014 & 2015 & 2016
 
Viestit: 7048
Liittynyt: Ti Syys 25, 2012 21:11
Paikkakunta: Vantaa

Re: Formulafakta

ViestiKirjoittaja Jamppa » Pe Maalis 14, 2014 18:25

Mikä on formula bensiinin ominaispaino montako litraa on esim 10 kg kun selostajat puhuvat vain kiloista?

Yksi kilo bensaa tarkoittaa noin 1,3 litraa polttoainetta. Tänä vuonna kilpailut on ajettava läpi 100 kilolla bensaa, joka tarkoittaa noin 130 litraa.

MTV Sport
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44515
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formulafakta

ViestiKirjoittaja superzeppo » Pe Maalis 14, 2014 18:28

Jamppa kirjoitti:
Mikä on formula bensiinin ominaispaino montako litraa on esim 10 kg kun selostajat puhuvat vain kiloista?

Yksi kilo bensaa tarkoittaa noin 1,3 litraa polttoainetta. Tänä vuonna kilpailut on ajettava läpi 100 kilolla bensaa, joka tarkoittaa noin 130 litraa.

MTV Sport

Tilavuus muuttuu aika paljon lämpötilan mukaan
Avatar
superzeppo
Tekninen tuki
 
Viestit: 14091
Liittynyt: Ma Maalis 05, 2012 19:57
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Formulafakta

ViestiKirjoittaja Jamppa » Pe Maalis 14, 2014 18:35

superzeppo kirjoitti:
Jamppa kirjoitti:
Mikä on formula bensiinin ominaispaino montako litraa on esim 10 kg kun selostajat puhuvat vain kiloista?

Yksi kilo bensaa tarkoittaa noin 1,3 litraa polttoainetta. Tänä vuonna kilpailut on ajettava läpi 100 kilolla bensaa, joka tarkoittaa noin 130 litraa.

MTV Sport

Tilavuus muuttuu aika paljon lämpötilan mukaan

Niihän se on. Eikös joku talli hylättyä tai ainakin asiaa tutkittiin, kun epäiltiin tuossa jokunen vuosi sitten, että laittoivat tankkiin jäähdytettä bensaa jota mahtui enemmän ja sitten kun se kisan aikana siellä lämpeni niin samalla laajeni. Se oli sitä aikaa kun oli vielä välitankkaukset sallittuja. Olisko ollut Ferrari? En nyt kyllä ihan tarkasti muita.
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44515
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formulafakta

ViestiKirjoittaja tietäjä3000 » Pe Maalis 14, 2014 18:44

Brasilian GP 2007, kun Williams ja BMW-autoissa oli liian kylmää bensaa, josta McLaren sitten protestoi tavoitteena nostaa Lewis Hamiltonin sijoitusta mestaruuteen riittäväksi. Onneksi hylkyjä ei tullut, mutta vähän alkoi kiinnostaa, että mistä McLaren on saanut tietoonsa kilpailevien tallien polttoaineen lämpötilat? :)
"Aerodynamics are for people who can't build engines" -Enzo Ferrari
Avatar
tietäjä3000
GP-voittaja
 
Viestit: 1999
Liittynyt: Ma Tammi 06, 2014 21:24

Re: Formulafakta

ViestiKirjoittaja Jamppa » Pe Maalis 14, 2014 18:50

tietäjä3000 kirjoitti:
Jamppa kirjoitti:
superzeppo kirjoitti:
Jamppa kirjoitti:
Mikä on formula bensiinin ominaispaino montako litraa on esim 10 kg kun selostajat puhuvat vain kiloista?

Yksi kilo bensaa tarkoittaa noin 1,3 litraa polttoainetta. Tänä vuonna kilpailut on ajettava läpi 100 kilolla bensaa, joka tarkoittaa noin 130 litraa.

MTV Sport

Tilavuus muuttuu aika paljon lämpötilan mukaan

Niihän se on. Eikös joku talli hylättyä tai ainakin asiaa tutkittiin, kun epäiltiin tuossa jokunen vuosi sitten, että laittoivat tankkiin jäähdytettä bensaa jota mahtui enemmän ja sitten kun se kisan aikana siellä lämpeni niin samalla laajeni. Se oli sitä aikaa kun oli vielä välitankkaukset sallittuja. Olisko ollut Ferrari? En nyt kyllä ihan tarkasti muita.

Brasilian GP 2007, kun Williams ja BMW-autoissa oli liian kylmää bensaa, josta McLaren sitten protestoi tavoitteena nostaa Lewis Hamiltonin sijoitusta mestaruuteen riittäväksi. Onneksi hylkyjä ei tullut, mutta vähän alkoi kiinnostaa, että mistä McLaren on saanut tietoonsa kilpailevien tallien polttoaineen lämpötilat? :)

Joo tuo olikin se keissi. Aloin tuota miettimään, että silloin oli joku hässäkkä bensan suhteen ja se liittyi jotenkin Williamsiin. Ferrari tais joskus aikoinaan testata sitä jäähdytetyllä bensalla ajamista, mutta silloin se ei tainnut olla vielä kielletty. Siitä on kyllä todella paljon aikaa. Yli 10 vuotta.
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44515
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

EdellinenSeuraava

Paluu Formula 1 - asiakeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa