Pelit

Kaikenlaista keskustelua maan ja taivaan väliltä.

Re: Pelit

ViestiKirjoittaja TURBO » Ti Syys 25, 2018 18:44

Itselle on taas uusi peli maistunut hyvin. Kolmas kausi uraa on jo hyvässä vauhdissa puolikkailla kisapituuksilla. Padituntuma on parantunut, joten vaikeustasoa pidän siellä 105-110% radasta riippuen. Säädöillä on toki vaikutusta vauhtiin, mutta ei tarvitse ihan joka radalle uusiksi säätää. Kun itselle mieluinen tuntuma on löydetty, tulee lähinnä siipiä enää muutettua. Tubesta löytyy hyvät tutorialit.

Harjoituksissakin on oikeasti merkityksensä. Kerätty data vaikuttaa niin bensan, renkaiden kuin energiankin kulutukseen itse kisassa. Minimissään nuo maksimi kehityspisteet saa jo viidessä harjoituskierroksessa, joka vie siis sen vajaa 10 minuuttia.

Itse pelissä positiivista on autojen sopivan nopea kehittäminen. Sauberini dominoi jo toisella kaudella Leclercin ja Wehrleinin vääntäessä mestaruudesta AbuDhabissa. Kolmoskaudelle vaihdoin Mclarenille, joka alkaa nyt kauden puolivälissä olla tiukassa kärkitaistossa.

Jatkuvat haastattelut tuntuvat toistavan välillä itseään, mutta niillä pystyy vaikuttamaan hiukan uusien osien hinnoitteluun.
Kausien välissä voi tulla sääntömuutoksia, joka muuttaa voimasuhteita. Jälleen kerran, suosittelen.
Avatar
TURBO
Testikuski
 
Viestit: 295
Liittynyt: Ke Tammi 29, 2014 17:19

Re: Pelit

ViestiKirjoittaja tietäjä3000 » Ti Syys 25, 2018 20:02

No tuo nyt on aika hölmöä, jos ne oikeasti vaikuttaa renkaisiin, bensaan ja akkuihin. Mun mielestä sen pitäisi olla vaan ajamisesta ja säädöistä riippuvainen. Säätämään tosiaan pitäisi opetella, mutta padilla on aika hankala saada mitään kunnollista perstuntumaa.
"Aerodynamics are for people who can't build engines" -Enzo Ferrari
Avatar
tietäjä3000
GP-voittaja
 
Viestit: 1833
Liittynyt: Ma Tammi 06, 2014 21:24

Re: Pelit

ViestiKirjoittaja BigBoss » Ti Syys 25, 2018 20:47

Jamppa kirjoitti:En oo kyllä vuosiin ostanut tuota F1-peliä. Nyt on kyllä ollut harkinnassa.

Kuukauden päästä ilmestyy peli mitä oon odottanut jo yli vuoden. Eli Red Dead Redemption2 :cool:

Mulla oli kans vuosien tauko formulapeleistä. Viime vuoden formulan sitten ostin kun halvalla sai ja aivan kelpo peli. Pari kautta jaksoin uraa ajella ja piti välissä vaihtaa peliä. Jatkuu joskus :D

RDR2 odottelen itsekin, vaikka tuskin tulee heti julkaisuna hommattua. Mutta sieltä ainakin tulee taattua laatua :cool:
Avatar
BigBoss
Saunamajuri
 
Viestit: 7931
Liittynyt: Ma Maalis 12, 2012 17:14
Paikkakunta: Oulu

Re: Pelit

ViestiKirjoittaja TURBO » Ti Syys 25, 2018 22:19

tietäjä3000 kirjoitti:No tuo nyt on aika hölmöä, jos ne oikeasti vaikuttaa renkaisiin, bensaan ja akkuihin. Mun mielestä sen pitäisi olla vaan ajamisesta ja säädöistä riippuvainen. Säätämään tosiaan pitäisi opetella, mutta padilla on aika hankala saada mitään kunnollista perstuntumaa.

Ei vaikuta liikaa, mutta vähän. Eli jos onnistut harjoituksissa käyttämään esim. bensaa oikein - pystyt käyttämään rikkainta asetusta enemmän kisassa jne... Ei siis käsittääkseni mene negatiiviseen suuntaan oletetuista arvoista.
Avatar
TURBO
Testikuski
 
Viestit: 295
Liittynyt: Ke Tammi 29, 2014 17:19

Re: Pelit

ViestiKirjoittaja BigBoss » Ke Syys 26, 2018 7:43

TURBO kirjoitti:Itse pelissä positiivista on autojen sopivan nopea kehittäminen. Sauberini dominoi jo toisella kaudella Leclercin ja Wehrleinin vääntäessä mestaruudesta AbuDhabissa. Kolmoskaudelle vaihdoin Mclarenille, joka alkaa nyt kauden puolivälissä olla tiukassa kärkitaistossa.

Jatkuvat haastattelut tuntuvat toistavan välillä itseään, mutta niillä pystyy vaikuttamaan hiukan uusien osien hinnoitteluun.
Kausien välissä voi tulla sääntömuutoksia, joka muuttaa voimasuhteita. Jälleen kerran, suosittelen.

Noinko nopeasti häntäpään tallin saa kehitettyä kärkitiimiksi? Itse tykkäsin viime vuoden painoksessa juurikin siitä, että hommaa ei oltu tehty liian helpoksi. Kahdessa kaudessa sain nostettua Renaultin kuudennelta sijalta neljänneksi. Kolmanneksi kaudeksi vaihdoin Red Bullille, jotta voisin parissa kaudessa kiriä sillä Mersun ja Ferrarin kanssa kärkikahinoihin.
Avatar
BigBoss
Saunamajuri
 
Viestit: 7931
Liittynyt: Ma Maalis 12, 2012 17:14
Paikkakunta: Oulu

Re: Pelit

ViestiKirjoittaja superzeppo » Ke Syys 26, 2018 8:03

Teknisellä puolella peli ei ole kuulemma muuttunut ollenkaan. Grafiikkoihin on lisätty halo, ja autoja hieman muokattu. Mutta suorituskyky PC:llä on täysin sama, sama FPS, sama graffa-asetus.
Avatar
superzeppo
Tekninen tuki
 
Viestit: 13995
Liittynyt: Ma Maalis 05, 2012 19:57
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Pelit

ViestiKirjoittaja Dzeko » Ma Loka 08, 2018 13:13

Mitäs mieltä MotoGP 18-pelistä??
Dzeko
Testikuski
 
Viestit: 206
Liittynyt: Su Tammi 03, 2016 18:20

Re: Pelit

ViestiKirjoittaja tietäjä3000 » Ke Loka 10, 2018 12:14

Nyt on jonkun verran päässyt jo formulaan sisälle ja vaikeustasoakin saatu nostettua sinne 95:een. Haastattelut on kyllä edelleen syöpää. Bakussa tuli hieman treeneissä nojailtua kaiteeseen, ja haastattelussa kysyttiin mitä tapahtui ja vaihtoehdot oli kuin suoraan Romain Grosjeanin ja Donald Trumpin mediaa käsittelevästä yhteistekeleestä. Joko piti haukkua auton aerodynamiikka, jarrut tai sitten kieltää asia kokonaan. Miten olisi ollut vaikkapa rehellinen ajovirhe? Muutenkin lievää v*ttuilua peliltä edes kysyä tuota, tuskin kukaan pystyy ohjaimen kanssa tuolla rännissä vetämään ilman pikku pusuja.

Itse ajo kuitenkin maittaa aika hyvin. Hyvissä säädöissä autoa on aika helppo viedä ja edellisiin painoksiin nähden kanttikivet on aika rajuja, joten niitä ei voi yhtä häikäilemättömästi hyödyntää. Pakottaa olemaan aika paljon tarkempi mutkiin käännettäessä, mikä on mielestäni hyvä juttu.
"Aerodynamics are for people who can't build engines" -Enzo Ferrari
Avatar
tietäjä3000
GP-voittaja
 
Viestit: 1833
Liittynyt: Ma Tammi 06, 2014 21:24

Re: Pelit

ViestiKirjoittaja Dzeko » To Loka 11, 2018 10:14

Tossa MotoGP-pelisarjassa on kyllä aika paljon vaikeempi pelattavuus kuin F1:ssä..

Oon pelannu MotoGP-videopelejä joku 15 vuotta ja kyllä ne vaativat suurinosa enemmän taitoa ja myös kulkuvälineen säätöä verrattuna F1:een..
Dzeko
Testikuski
 
Viestit: 206
Liittynyt: Su Tammi 03, 2016 18:20

Edellinen

Paluu Muu keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa