Matkustelua

Kaikenlaista keskustelua maan ja taivaan väliltä.

Re: Matkustelua

ViestiKirjoittaja Jamppa » Ti Joulu 11, 2018 13:02

Tallinna tuli nähtyä ja koettua. 7h ehdittiin siellä olla.

Keli oli huono. Vettä satoi, tuuli ja oli kylmä.

Joulutorilla käytiin vanhassa kaupungissa, mutta melkein kaikissa kojuissa oli samaa kamaa. Oluella siinä sitten istuttiin muutamassa baarissa. Pitää seuraavaksi kokeilla kesällä käydä siellä.

Viikon päästä Kanarialle. Toivottavasti on parempi keli :D
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44827
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Matkustelua

ViestiKirjoittaja Dino246 » Ti Joulu 11, 2018 14:09

Jamppa kirjoitti:
Osku90 kirjoitti:Eilen iltapäivällä odoteltiin kiitoradan päässä lähtölupaa, mutta jostain syystä oltiin tunti myöhässä. Lopulta henkilökunta ilmoitti, että on palattava lähtöportille "lastausongelmien" vuoksi. Köröteltiin sitten takaisin ja otimme kyytiin kaksi japsi-akkaa. Kaikki lähtöproseduurit uusiksi ja lopulta oltiin 2 h aiottua myöhemmin Wienissä, josta jatkoimme vajaan pari tuntia Brnohon. Ei olisi muitenkaan ollut paljoa aikaa kaupungin ihmettelyyn, mutta nyt se jäi sitten täysin minimiin. Klo 23 paikallista aikaa kävimme syömässä porsaan polvea ja ottamassa paikalliset oluet. Sitten aamuseiskalta ylös ja töihin. Jos päivällä kerkeis vähän tuliaisia edes hakemaan jälkikasvulle ennen paluulentoa.

En muutenkaan pidä aasialaisten meiningistä esim. hotelleissa tai muissa yleisissä paikoissa. Muiden huomioiminen tai jonottaminen ei todellakaan ole heidän juttunsa, vaikka mitä stereotypiat etenkin japsien nöyryydestä kertovat.


Miten ihmeessä kone palasi takaisin kahden matkustajan takia? Yleensä kyllä jos myöhästyy lennolta, niin siinä jätetään koneesta.


Kahden tunnin myöhästymisestä ei taida vielä edes pystyä vaatimaan mitään korvauksiakaan, muistaakseni piti olla yli 3 tuntia myöhässä että on oikeutettu korvaukseen. Tuo on kyllä ärsyttävää jos on suunnitellut vaihdon ajaksi jonkin pikavisiitin kaupungille tms. niin sitten se meneekin koneessa tai portilla odotteluun.

Meillähän oli tuo viimetalvinen Uuden Seelannin reissu melkoinen show menomatkan osalta, kun ensin Finnairin lento Suomesta Hong Kongiin oli jo lähtiessä 8 tuntia myöhässä, mikä tarkoitti että kun Hong Kongissa oli n. 5,5 tunnin mittainen vaihto niin missattiin se jatkolento. No Finnairilta hommasivat meille uuden jatkolennon joka oli kuitenkin vasta seuraavana päivänä, mikä tarkoitti sitä että tuo vaihto Hong Kongissa venyikin 16 tunnin mittaiseksi. No, siinähän ehdittiin jo sitten suunnitella että nyt ehditään hyvin käymään pienellä visiitillä Hong Kongissa, mutta kun perille päästiin niin selvisi että Finnair oli ryssinyt totaalisesti ja laittanut meidät ylibuukatulle lennolle, ja Hong Kongissa alkoi jumalaton säätö Cathayn kanssa että saivat meille hommattua uuden lennon. Tämä järjestyikin toisen yhtiön lennolta, mutta tämän takia seuraavana päivänä jouduttiin tulemaan jo aamusta kentälle selvittelemään matkatavaroiden kohtaloa, ja tätä säätöä riitti sen verran että ei ehditty sitten koskaan Hong Kongissa lentokenttähotellia pidemmälle. Ja perillä Aucklandissa oltiin reilu vuorokausi alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Tietenkin oli varattu hotelli Aucklandista (mitä ei pystynyt enää perumaan), mutta onneksi oltiin sen verran fiksuja että jätettiin siihen reissun alkuun parin päivän oleilu Aucklandissa ennen kuin käytiin lunastamassa vuokra-auto alle ja lähdettiin ajamaan. Ei tarvinnut enää niiden kanssa säätää ylimääräistä.

Ihme ja kumma, Finnair suostui maksamaan mukisematta kaikki EU:n määräämät korvaukset tuota yhtä menetettyä hotelliyötä lukuun ottamatta, joten tuo yksi menetetty päivä Aucklandissa vaihtui lopulta viikkoon Lontoossa. Ei siis loppujen lopuksi huono vaihtokauppa vaikka kyllähän tuo meinasi jo vähän kiristää kun tuo toiselle puolelle maapalloa matkustaminen jo muutenkin sen verran raskasta on. Laskettiin että siitä kun kotiovelta autolla lähdettiin (muutaman tunnin ajomatka Helsinkiin), meni kaiken kaikkiaan 60 tuntia kun oltiin Aucklandin lentokentän saapumisaulassa.
Dino246
Maksukuski
 
Viestit: 620
Liittynyt: Ke Elo 15, 2018 7:58

Re: Matkustelua

ViestiKirjoittaja Jamppa » Ti Joulu 11, 2018 15:38

Kyllähän tuollainen varmasti vituttaa kun lennot venyy. Itse oon paljon matkustanut ja pisin viivästys ollut reilu 2h niin en voi sano että asiasta mitään tietäisin. Mutta hyvä juttu se on että noita korvataan hyvin.
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44827
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Matkustelua

ViestiKirjoittaja Osku90 » Ti Joulu 11, 2018 17:37

Tilanne oli kai se, että naisten laukut oli ruumassa, mutta jostain syystä he eivät nousseet koneeseen ajallaan. Laukut eivät kuulemma voi lentää ilman omistajiaan, joten tarkoitus oli poistaa laukut koneesta. Sitten naiset kuitenkin opettelivat lukemaan portin numeron 28 ja ilmaantuivat koneeseen. Me muut istuimme koneessa koko ajan.

Ei varmaan korvauksia tule, mutta firman piikkiin mennään joka tapauksessa.
Jules Bianchi, you'll always race in our hearts! #CiaoJules
Avatar
Osku90
Monacon voittaja
 
Viestit: 4893
Liittynyt: Su Touko 13, 2012 20:54
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: Matkustelua

ViestiKirjoittaja Dino246 » Ti Joulu 11, 2018 19:37

Jamppa kirjoitti:Kyllähän tuollainen varmasti vituttaa kun lennot venyy. Itse oon paljon matkustanut ja pisin viivästys ollut reilu 2h niin en voi sano että asiasta mitään tietäisin. Mutta hyvä juttu se on että noita korvataan hyvin.


Finnair tuntui kyllä olevan nihkeä näitä maksamaan ja tuntuu lähes kaikki hakemukset kiertävän kuluttajaviranomaisten kautta. Siksi oikein yllätyttiin että suostuivat maksamaan meille maksimikorvauksen heti ilman mitään venkoilua. Ainoa mitä eivät tosian suostuneet maksamaan oli tuo yksi menetetty hotelliyö Aucklandissa, mutta ei viitsitty enää siitä lähteä taistelemaan kun kuluttajaneuvojakin sanoi vaan että "Jos Finnair suostuu maksamaan edes nuo lentokorvaukset ilman tappelua niin ottakaa rahat ja juoskaa!".

Tätä asiaa kun selvittelin niin minullekin selvisi että kuulemma todella harvat ihmiset edes tajuaa noita korvauksia hakea, ja tyytyvät hyvin helposti siihen kun lentoyhtiö palauttaa hakemuksen bumerangina. Mutta nuo viivästyskorvaukset on ihan EU:n määräämiä joten jos vaan vetoaa kuluttajasuojaan ja jaksaa vääntää niin rahansa saa kyllä ihan varmasti lopulta. Kannattaa tutustua noihin kriteereihin jos ei ole näistä tietoinen, koska esim. meidän tapauksessa me saatiin käytännössä puolet lippujen hinnasta takaisin mikä on jo minusta hyvä korvaus vaikka toki tuosta myös harmia oli. Mutta useamman viikon reissulla yksi päivä sinne tänne ei maata kaada kun loppujen lopuksi tuossa minusta voiton puolelle jäätiin.
Dino246
Maksukuski
 
Viestit: 620
Liittynyt: Ke Elo 15, 2018 7:58

Re: Matkustelua

ViestiKirjoittaja Jamppa » Ke Joulu 19, 2018 16:17

Teneriffalle päästy. Aurinko paistaa ja lämmintä on varjossa joku 25 astetta.
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44827
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Matkustelua

ViestiKirjoittaja Jamppa » Su Joulu 23, 2018 22:46

Teneriffa tuli nähtyä. Olis vielä keskiviikkoon asti ollu aikaa, mutta päätettiin lähteä viettämään joulua Suomeen. Ihan ok paikka, mutta ei tule enää toista kertaa mentyä.
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44827
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Matkustelua

ViestiKirjoittaja Tyrrel » Ke Maalis 06, 2019 18:41

Parin vuoden tauon jälkeen tulee lähdettyä Ruotsia kauemmas ulkomaille kun varattiin muutaman kaverin kanssa Amsterdamin reissu toukokuulle. Kuuluu niihin kaupunkeihin joihin on jo pitkään halunnut tutustua eikä lennotkaan olleet pahan hintaisia.
"Tyhmyydellä ja neroudella on se ero, että neroudella on rajansa"
-Albert Einstein
Avatar
Tyrrel
Monacon voittaja
 
Viestit: 4078
Liittynyt: Ke Kesä 19, 2013 16:58

Re: Matkustelua

ViestiKirjoittaja Jamppa » Ke Maalis 06, 2019 19:29

Tyrrel kirjoitti:Parin vuoden tauon jälkeen tulee lähdettyä Ruotsia kauemmas ulkomaille kun varattiin muutaman kaverin kanssa Amsterdamin reissu toukokuulle. Kuuluu niihin kaupunkeihin joihin on jo pitkään halunnut tutustua eikä lennotkaan olleet pahan hintaisia.


Ite olin vuosi sitten damissa. Oli ihan ok paikka. Vaikka oli maaliskuu eikä turistisesonki ollut vielä edes alkanut niin joka paikkaan sai jonottaa. Se oli ainoa miinus.
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44827
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Matkustelua

ViestiKirjoittaja Dino246 » To Maalis 07, 2019 6:42

Amsterdam on kyllä tosi nätti ja tunnelmaltaan mukava kaupunki jossa on kiva vaan kierrellä kaupunkia tai istuskella kanavien varrella puistonpenkeillä ja baareissa tai puistoissa. Ja onhan siellä toki paljon myös tekemistä, ajanvietettä ja menoa vaikka itse tällaisena keski-ikäistyvänä tylsänä absolutistina en juuri siihen puoleen tutustunutkaan. Toki punaisten lyhtyjen alue piti käydä siinä iltahämärässä kävelemässä läpi että tietää mistä ne isot pojat puhuu. Mutta minä kyllä tykkäsin kovastikin kaupungista vaikka ihan samaa mieltä Jampan kanssa tuosta ruuhkaisuudesta ja jonottamisesta, me oltiin 4 vuotta sitten joskus huhtikuun lopulla ja silloinkin riitti kyllä joka paikassa turisteja ja jonoja.

Kanavaristeily on ihan must juttu, ja suosittelen erityisesti iltaristeilyä koska silloin näkee ne kanavat vähän eri tavalla ja kaupunki on tosi hienon näköinen hämärtyvässä illassa. Toinen must juttu on vuokrata reissun ajaksi polkupyörä koska kaupunki on tehty pyöräilijöille ja sillä pääsee liikkumaan tosi kätevästi. Tässä tosin miinuksena se että pyörävarkaudet on valtava ongelma ja sen takia pyörä pitää aina lukita kahdella lukolla (normaali rengaslukko ja sitten vielä rungosta ketjulla kiinni johonkin kiinteään). Tästä tulee sellainen ongelma että ihan kaupungin keskustasta on vaikea löytää pyörälle enää paikkaa kun kaikki pyöräntelineet, sillankaiteet ja tolpat on täynnä niihin kiinnitettyjä polkupyöriä. Ja alussa täytyy sanoa että vähän hirvitti sompailla pyörällä siellä ihan hulluna ajavien paikallisten seassa, mutta siihen tottui nopeasti.

Anne Frankin talo on minusta ihan yliarvostettua ajanhukkaa, ei ole missään nimessä sen tuntikausien jonottamisen arvoinen. Ennakkoon liput ostamalla pääsee toki jonojen ohi mutta on sittenkin siinä ja siinä. Me mentiin tuohon Anne Frankin taloon jonakin pyhäpäivänä ja reilusti ennen sen avautumista, mutta silti jono oli niin pitkä että taidettiin jonottaa liki puolitoista tuntia ja sitten tampattiin nopeasti jonossa sen talon läpi ja se oli siinä. Parempi vaihtoehto on mennä vaikka vieressä olevaan Westerkerkiin jonka tornista on hienot näkymät kaupungin yli.

En tiedä minkä tyylistä ajanvietettä Tyrrel hakee mutta jos vähän rauhallisempi meno ja tuulimyllyt kiinnostaa niin Zaanse Schansin ulkoilmamuseo Zaandamissa oli ihan kiva paikka. Se on lyhyen junamatkan päässä Amsterdamista (junalla Zaandijkiin ja siitä muutaman minuutin kävely) joten siellä on ihan kätevä käydä. Aurinkoisena päivänä siellä oli ihan mukava kierrellä ja katsella erilaisia myllyjä ja muuta.

Niin, ja niitä kuuluisia hollantilaisia pannareita ei kannata jättää väliin! Onhan ne ihan helkkarin hyviä, ja niitä saa joka puolelta kaupunkia.

--

Itsellä olisi tässä vielä reilu viikko ja sitten viikoksi Madeiralle. Delfiini-/valasristeily on varattuna kun se meni Uudessa Seelannissa myrskyn takia puihin, katsotaan josko nyt päästäisiin edes liikkeelle. Sen lisäksi on varattu pariksi päiväksi auto saaren kiertelyyn, opastettu bussiretki Nunnien laaksoon ja sitten otin vielä itselleni opastetun vaelluksen Pico Arieirolta Pico Ruivon huipulle. Muuten katsellaan vähän tilanteen ja kelin mukaan mitä tehdään ja minne mennään.
Dino246
Maksukuski
 
Viestit: 620
Liittynyt: Ke Elo 15, 2018 7:58

Re: Matkustelua

ViestiKirjoittaja BigBoss » To Maalis 07, 2019 7:51

Me mennään huhtikuun alussa muutamaksi päiväksi Budapestiin. Onko kukaan käynyt ja löytyykö sinne joltain jotain vinkkejä tai suosituksia?
Avatar
BigBoss
Saunamajuri
 
Viestit: 8137
Liittynyt: Ma Maalis 12, 2012 17:14
Paikkakunta: Oulu

Re: Matkustelua

ViestiKirjoittaja Jamppa » To Maalis 07, 2019 9:01

BigBoss kirjoitti:Me mennään huhtikuun alussa muutamaksi päiväksi Budapestiin. Onko kukaan käynyt ja löytyykö sinne joltain jotain vinkkejä tai suosituksia?


Pari kertaa oon ollut ja tänä vuonna kolmatta kertaa. Mutta reissut on painottunut juomiseen ja formuloihin :D

No toki on sitä tullut kaupunkiakin nähtyä. Kyllä siellä paljon nähtävää on ja Tonavan risteilyllä näkee paljon kaupunkia joelta päin.
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44827
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Matkustelua

ViestiKirjoittaja Tyrrel » To Maalis 07, 2019 11:22

Kiitoksia Dinolle vinkeistä. :peukku2: Ei olla vielä suunniteltu sen enempää mitä tehdään, todennäköisesti ihan vapaamuotoista hengailua ja juuri jotain kanavaristeilyn tyylistä fiilistelyä enemmän kuin varsinaista nähtävyyksien kiertelyä. Madeira on kyllä hieno paikka, toivottavasti säät suosivat. :)
"Tyhmyydellä ja neroudella on se ero, että neroudella on rajansa"
-Albert Einstein
Avatar
Tyrrel
Monacon voittaja
 
Viestit: 4078
Liittynyt: Ke Kesä 19, 2013 16:58

Re: Matkustelua

ViestiKirjoittaja Osku90 » To Maalis 07, 2019 13:09

Viikon päästä lähdetään perheen kanssa talvilomareissulle peräti Pärnuhun asti. Johonkin halusin lähteä, mutta vaimo ei halunnut vauvan kanssa lentokoneeseen, joten mennään nyt sitten tuolla käymään autolla. Kolmeksi yöksi vuokrasin kämpän ihan hyvällä sijainnilla. Tyttö 7 kk pääsee ekalle ulkomaankeikalleen ja poika 3 v sitten jo neljättä kertaa.

Pärnussa oon kerran ollut työreissulla yhden yön. Ei paljoa tullut silloin kaupunkia katseltua.
Jules Bianchi, you'll always race in our hearts! #CiaoJules
Avatar
Osku90
Monacon voittaja
 
Viestit: 4893
Liittynyt: Su Touko 13, 2012 20:54
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: Matkustelua

ViestiKirjoittaja Dino246 » To Maalis 07, 2019 16:17

Tyrrel kirjoitti:Kiitoksia Dinolle vinkeistä. :peukku2: Ei olla vielä suunniteltu sen enempää mitä tehdään, todennäköisesti ihan vapaamuotoista hengailua ja juuri jotain kanavaristeilyn tyylistä fiilistelyä enemmän kuin varsinaista nähtävyyksien kiertelyä. Madeira on kyllä hieno paikka, toivottavasti säät suosivat. :)


Amsterdam on kyllä nappivalinta tuollaiseen rentoon hengailuun ja fiilistelyyn, nähtävyydet loppuu minusta melko nopeasti kesken jos vähänkin pidemmän ajan on joten kaupunki on ihan parhaimmillaan juuri silloin kun voi ihan rauhassa kierrellä ympäriinsä ja istua terasseilla ja kanavan varsilla. Vondelpark-puisto on muuten myös mukava paikka viettää aikaa jos sattuu kelit kohdalleen. Viihtyisä ja siisti puisto lähellä keskustaa.

Madeiralle ennusteet lupailee kohtailaisen lämmintä mutta enimmäkseen pilvistä. Mutta ne on taas Funchalin ennusteita, ja käsittääkseni tuolla aika paljonkin vaihtelee tuo sää ihan lyhyenkin matkan sisällä johtuen noista vuorista, joten sen näkee varmaan sitten paikan päällä. Toivottavasti nyt edes välillä näkisi auringon eikä ihan koko aikaa sataisi.
Dino246
Maksukuski
 
Viestit: 620
Liittynyt: Ke Elo 15, 2018 7:58

EdellinenSeuraava

Paluu Muu keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron