Topit ja flopit

Vapaampaa keskustelua lajia sivuten.

Topit ja flopit

ViestiKirjoittaja Jamppa » Ma Maalis 26, 2012 13:57

Malesian GP:n topit ja flopit: Pereziltä ikimuistoinen suoritus

TOP 5

1. Sergio Perez
Sergio Perez murtautui F1-sarjan kiinnostavimpien kuljettajien joukkoon ikimuistoisella ajosuorituksellaan. Juuri tällä tavalla kuljettajan pitääkin tehdä läpimurtonsa: hyödyntää epävakaisen kelin luomat mahdollisuudet ja ottaa autostaan irti jopa enemmän vauhtia kuin siinä pitäisi olla.

2. Sauber-tallin kykyjenetsintä
Sauber-talli on ennakkoluulottomasti tarjonnut F1-debyytin usealle nuorelle lahjakkuudelle. Sergio Perez on tallin uusin löytö. Sauberilla ovat debytoineet myös Kimi Räikkönen ja Felipe Massa (joka nykyään on tosin entinen lahjakkuus) sekä BMW Sauberin aikaan Sebastian Vettel.

3. Fernando Alonso
Alonso osoitti Malesiassa, että virheettömyydellä voi voittaa, vaikkei olisi läheskään nopeinta autoa.

4. Valtteri Bottas
Bottaksen hieno debyytti Williamsin treenikuljettajana pantiin laajasti merkille varikolla. Kisakuski Pastor Maldonado jäi kierrosajoissa heti taakse.

5. MM-sarjan yllätyksellinen tilanne
MM-pistetilanne on todella mielenkiintoista luettavaa kahden osakilpailun jälkeen: Alonso, Hamilton, Button, Webber, Perez, Vettel, Räikkönen...

FLOP 5

1. Voiton karkaaminen Pereziltä
Sergio Perezin voitto olisi ollut F1-sarjan suurin yllätysvoitto sitten Monacon GP:n 1996, jolloin Olivier Panis ajoi ykköseksi Ligierillä. Nyt yllätysvoitto kaatui pariin räikeään virheeseen. Lopussa sattunut ajovirhe oli ymmärrettävä, mutta eniten jäi ihmetyttämään, miksi Sauber hukkasi 6 sekuntia vaihtamalla Perezille liian myöhään kuivan kelin renkaat. Sauber olisi voinut toimia täysin riskittömästi ottamalla Perezin varikolle Alonson perässä, mutta jostain syystä talli ajatti Pereziä yhden kierroksen selvästi hitaammilla renkailla.

2. Romain Grosjean
Grosjeanin kahden kisan saldo: kaksi kolaria, 4 ajettua kierrosta. Pelkällä aika-ajovauhdilla ei kerätä MM-pisteitä.

3. Felipe Massa
Tallikaveri ajaa voitosta ja Massa 15. sijasta. Nyt tarvitaan Ferrarilta nopeaa liikettä, jotta saadaan Perez pikaisesti Massan tilalle.

4. Mercedes
Varikolla on kohistu koko alkukausi Mersun innovatiivisesta F-putkesta, mutta eipä siitä Mersusta kannata paljon puhua, kun tallilla on kasassa vain yksi piste.

5. Caterham
Mike Gascoyne lupaili Caterhamin avaavan pistetilinsä Malesian GP:ssä, mutta eihän vauhti riittänyt lähellekään pistetaistoa, vaikka keli olisi tarjonnut ties minkälaiset yllätysmahdollisuudet. Tallin suoritukset radalla eivät nyt vastaa puheita.

Jani Merimaa

(MTV3)
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44395
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

ViestiKirjoittaja Jamppa » Ma Maalis 26, 2012 13:59

Ei mee mulla kovin usein ajatukset yhteen tuon toimittajan kans ja monesti huomaa, että ammattitaitoa puuttuu.

Tuoskin listalla on pari käsittämätöntä kohtaa, mutta mielipiteitähän nuo vaan on ja harvoin ne täysin yhteen menee.

Jos joku haluaa tehdä oman topit ja flopi listan nii ei muuta ku väsäämän :)
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44395
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

ViestiKirjoittaja BigBoss » Ma Maalis 26, 2012 14:17

Aika räikeästi näissä vedetään aina kotiinpäin, ei Bottasta välttämättä olis listalle tarvinnut laittaa :D Samaten viime vuonna Heikki oli muutaman kerran listalla, vaikka siellä olis ollut parempiakin suorituksia.
Avatar
BigBoss
Saunamajuri
 
Viestit: 8052
Liittynyt: Ma Maalis 12, 2012 17:14
Paikkakunta: Oulu

ViestiKirjoittaja Jamppa » Ma Maalis 26, 2012 14:31

BigBoss kirjoitti:Aika räikeästi näissä vedetään aina kotiinpäin, ei Bottasta välttämättä olis listalle tarvinnut laittaa :D Samaten viime vuonna Heikki oli muutaman kerran listalla, vaikka siellä olis ollut parempiakin suorituksia.


Joo mun mielestä Bottas on kyllä liikaa tuolla listalla. Mies ajoi ainoastaan yhdet harjoitukset ja se oli heti toimittajan mielestä viikonlopun parhaimpia suorituksia :D

Vaikka hyvin ajoikin ja Maldonadoa paremman ajan ajoi, nii eihän sitä voi tietää, että millaiset ohjelmat niillä oli. Voihan olla, että Bottas testas aika-ajoa varten kevyellä autolla ja Maldonado haki kisasäätöjä raskaalla autolla.
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44395
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

ViestiKirjoittaja J4M4N3 » Ma Maalis 26, 2012 15:03

Tässä olisi tälläinen versio:

TOP 5

1. Sergio Perez
Ajoi loistavan kilpailun, oli jopa mahdollisuus kisan voittoon.
Upea suoritus aloitti huhumyllyn Massan korvaamisesta jo tällä kaudella.

2. Fernando Alonso + Ferrari
Alonso ajoi upean kilpailun autolla, joka on kaukana kärkiautojen vauhdista.
Ferrari uskalsi käyttää hivenen erilaista taktiikkaa kuin muut ja varikkopysähdykset hoidettiin kunnialla kotiin.

3. Kimi Räikkönen
Osoitti pystyvänsä ajamaan hyvin myös sadekelillä, kahden vuoden tauko F1-sarjasta ei ole ruostuttanut Kimin taitoja juuri lainkaan.

4. Bruno Senna
Ajoi vahvan kilpailun vaikka teloi autoaan kilpailun ensimmäisillä kierroksilla. Osoitus Williamsin hyvästä kisavauhdista.

5. HRT:n rengastaktiikka
HRT uskalsi pelata uhkapeliä kisan alussa ja vaihtoi molempiin autoihin sadekelin renkaat, De La Rosa ei pystynyt käyttämään tilannetta hyväkseen auton sammuttua, mutta Karthikeyan löytyi ennen kisan keskeytystä sijalta 10, kaukana Caterhamin ja Marussian edeltä.



Flop 5


1. Felipe Massa
Fernando Alonson voittaessa kilpailun tallikaveri Massa ajeli sijalle 15.
Massan sijoitus olisi hyväksyttävissä, jos hän olisi kolaroinut muiden kanssa, mutta nyt selitys löytyy ainoastaan ajosuorituksesta.
Jos Massa ei pian saa pisteitä, saattaa tallipaikka olla uhattuna hyvinkin nopeasti.

2. Narain Karthikeyan
Pilasi Vettelin kilpailun osumalla Red Bullin takarenkaaseen ja
sai kilpailun jälkeen 20 sekunnin aikasakon. Narainin otteet eivät voi jatkua samanlaisina.

3. Mercedes
Mercedeksen aika-ajot ovat menneet hyvin molemmissa kisoissa, mutta kilpailuissa vauhti hyytyy merkittävästi.
Kiinassa sama ongelma toistunee varmasti.
Schumacher onnistui pelastamaan tallilleen 1:n pisteen.

4. Caterham
Ei onnistunut kotiareenallaan, vaikka sadekelin kisoissa on Caterhamin miltein ainoat mahdollisuudet päästä pistesijojen läheisyyteen.
Ei uskaltanut ottaa edes Kovalaisen renkailla riskiä vaikka menetettävää ei paljoa ollut.
Taitaa jäädä ilman pisteitä tänäkin vuonna.

5. Romain Grosjean
Ei ole saanut kasaan kuin 5 kierrosta kahdessa kisassa.
Lotus taistelee tällä hetkellä Sauberin kanssa ainoastaan Kimin pisteiden turvin.
Menon jatkuessa samanlaisena Romainin paineet saattavat kasvaa liian suuriksi.
Avatar
J4M4N3
Weltmeister
 
Viestit: 6574
Liittynyt: Ma Maalis 05, 2012 16:21

ViestiKirjoittaja J4M4N3 » Ma Maalis 26, 2012 15:25

Onhan tuo aikamoista Suomalaisten suosimista, ainoa tapaus jossa Bottas ei olisi top-5:ssä olisi varmaan, jos olisi ensimmäisissä mutkissa vetänyt autonsa hietikolle.

Hyvä ajo Valtterilta, mutta ei mielestäni TOP-kamaa
Avatar
J4M4N3
Weltmeister
 
Viestit: 6574
Liittynyt: Ma Maalis 05, 2012 16:21

ViestiKirjoittaja Jamppa » Ma Maalis 26, 2012 15:58

J4M4N3 kirjoitti:Tässä olisi tälläinen versio:

TOP 5

1. Sergio Perez
Ajoi loistavan kilpailun, oli jopa mahdollisuus kisan voittoon.
Upea suoritus aloitti huhumyllyn Massan korvaamisesta jo tällä kaudella.

2. Fernando Alonso + Ferrari
Alonso ajoi upean kilpailun autolla, joka on kaukana kärkiautojen vauhdista.
Ferrari uskalsi käyttää hivenen erilaista taktiikkaa kuin muut ja varikkopysähdykset hoidettiin kunnialla kotiin.

3. Kimi Räikkönen
Osoitti pystyvänsä ajamaan hyvin myös sadekelillä, kahden vuoden tauko F1-sarjasta ei ole ruostuttanut Kimin taitoja juuri lainkaan.

4. Bruno Senna
Ajoi vahvan kilpailun vaikka teloi autoaan kilpailun ensimmäisillä kierroksilla. Osoitus Williamsin hyvästä kisavauhdista.

5. HRT:n rengastaktiikka
HRT uskalsi pelata uhkapeliä kisan alussa ja vaihtoi molempiin autoihin sadekelin renkaat, De La Rosa ei pystynyt käyttämään tilannetta hyväkseen auton sammuttua, mutta Karthikeyan löytyi ennen kisan keskeytystä sijalta 10, kaukana Caterhamin ja Marussian edeltä.



Flop 5


1. Felipe Massa
Fernando Alonson voittaessa kilpailun tallikaveri Massa ajeli sijalle 15.
Massan sijoitus olisi hyväksyttävissä, jos hän olisi kolaroinut muiden kanssa, mutta nyt selitys löytyy ainoastaan ajosuorituksesta.
Jos Massa ei pian saa pisteitä, saattaa tallipaikka olla uhattuna hyvinkin nopeasti.

2. Narain Karthikeyan
Pilasi Vettelin kilpailun osumalla Red Bullin takarenkaaseen ja
sai kilpailun jälkeen 20 sekunnin aikasakon. Narainin otteet eivät voi jatkua samanlaisina.

3. Mercedes
Mercedeksen aika-ajot ovat menneet hyvin molemmissa kisoissa, mutta kilpailuissa vauhti hyytyy merkittävästi.
Kiinassa sama ongelma toistunee varmasti.
Schumacher onnistui pelastamaan tallilleen 1:n pisteen.

4. Caterham
Ei onnistunut kotiareenallaan, vaikka sadekelin kisoissa on Caterhamin miltein ainoat mahdollisuudet päästä pistesijojen läheisyyteen.
Ei uskaltanut ottaa edes Kovalaisen renkailla riskiä vaikka menetettävää ei paljoa ollut.
Taitaa jäädä ilman pisteitä tänäkin vuonna.

5. Romain Grosjean
Ei ole saanut kasaan kuin 5 kierrosta kahdessa kisassa.
Lotus taistelee tällä hetkellä Sauberin kanssa ainoastaan Kimin pisteiden turvin.
Menon jatkuessa samanlaisena Romainin paineet saattavat kasvaa liian suuriksi.


Eipä tarvi omaa listaa kirjoittaa, kun täs on just sellanen! :D Hyvin kirjoitettu!
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44395
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

ViestiKirjoittaja J4M4N3 » Ma Maalis 26, 2012 16:02

Jamppa kirjoitti:Eipä tarvi omaa listaa kirjoittaa, kun täs on just sellanen! :D Hyvin kirjoitettu!

Kiitokset tästä, hyvä jos kelpaa :)
Avatar
J4M4N3
Weltmeister
 
Viestit: 6574
Liittynyt: Ma Maalis 05, 2012 16:21

ViestiKirjoittaja TemeF1 » Ma Maalis 26, 2012 17:04

J4M4N3 kirjoitti:
Jamppa kirjoitti:Eipä tarvi omaa listaa kirjoittaa, kun täs on just sellanen! :D Hyvin kirjoitettu!

Kiitokset tästä, hyvä jos kelpaa :)


En kanssa jaksa vaivautua, kun tuo versiosi on sen verran lähellä omaa näkemystäni. Tuo Karthikayan lisäys oli se merkittävin teko. Koko miehen uran ajalta ei ole kuin hämäriä muistoja hänen aiheuttamistaan onnettomuuksista ja amatöörimäisestä vaarallisuudestaan.
TemeF1
Monacon voittaja
 
Viestit: 4334
Liittynyt: La Maalis 24, 2012 14:17

ViestiKirjoittaja waldo39 » Ma Maalis 26, 2012 18:03

J4M4N3 kirjoitti:Onhan tuo aikamoista Suomalaisten suosimista, ainoa tapaus jossa Bottas ei olisi top-5:ssä olisi varmaan, jos olisi ensimmäisissä mutkissa vetänyt autonsa hietikolle.

Hyvä ajo Valtterilta, mutta ei mielestäni TOP-kamaa


Jos Bottas olisi ensimmäisissä mutkissa vetänyt hiekoille, hän olisi flop-5:ssa. Maikkarin mukaan tietenkin! :roll:

Bottas veti hienosti harjoituksen, mutta kaikki muistavat vain sen että hän teki nopeamman kierroksen kuin maldonado, mutta kukaan ei tiedä mitä ohjelmaa kumpikin veti tai kumpi teki tasaisempia kierroksia. Jos Bottas olisi ollut ulkomaalainen kuljettaja ja tehnyt täsmälleen samanlaisen suorituksen kuin Bottas tai paremman, niin maikkari-tiimi olisi sanonut sen harjoituksen jälkeen että ¨hieno suoritus¨, mutta kisaviikonlopun jälkeen ne ei edes muista kuka siellä ajoi.

Maikkarille: Me tiedetään että Bottas on olemassa!
waldo39
GP-voittaja
 
Viestit: 2111
Liittynyt: Su Helmi 05, 2012 14:35

ViestiKirjoittaja Alexei » To Maalis 29, 2012 19:01

J4M4N3 kirjoitti:
Jamppa kirjoitti:Eipä tarvi omaa listaa kirjoittaa, kun täs on just sellanen! :D Hyvin kirjoitettu!

Kiitokset tästä, hyvä jos kelpaa :)


Hyvin tiivisti Malesian GP:n annin tuo sun top/floplista ;)

Minuun teki vaikutuksen myös Ricciardon ja Vergnen hyvät otteet, molemmat kaverit esiintyivät edukseen.
Alexei
Samurai
 
Viestit: 12757
Liittynyt: Ti Joulu 27, 2011 18:37

ViestiKirjoittaja Wille » To Maalis 29, 2012 23:22

Hyväksytään tuo lista täysin täälläkin.. Ja huomattavaa on se että Kimi ei sillä esiinny toisin kun maikkarilla.. Eli Täyspäistä porukkaa täällä kirjoittelee!! Ei turhaa Suomi-hehkutusta.
I was having a shit
Wille
Testikuski
 
Viestit: 167
Liittynyt: Ti Joulu 27, 2011 18:23
Paikkakunta: J:kylä

ViestiKirjoittaja J4M4N3 » Su Huhti 15, 2012 7:04

Pitänee kirjoittaa tänään taas oma lista, hauska verrata maikkarin versioon
Avatar
J4M4N3
Weltmeister
 
Viestit: 6574
Liittynyt: Ma Maalis 05, 2012 16:21

ViestiKirjoittaja J4M4N3 » Su Huhti 15, 2012 13:34

Kiinan GP:n Top 5 ja Flop 5 (oma versio)


Top 5

1. Nico Rosberg
Onnistui vihdoin ottamaan avausvoittonsa, Rosbergin voitto tuli ylivoimaisesti ja Mercedeksen renkaat kestivät riskialttiista 2:n stopin taktiikasta huolimatta.

2. Kuljettajien pistetilanne

Pistetilanne lupaa täysin erilaista kautta mitä viime vuonna, 4 ensimmäistä kuskia mahtuu 9:n pisteen sisään (Hamilton 45, Button 43, Alonso 37 ja Webber 36)

3. Williams
Bruno Senna ja Pastor Maldonado ajoivat hyvin sijoittuen sijoille 7 ja 8, molempien kuskien virheherkkyys näyttäisi laskeneen huomattavasti.
Williams hätyyttelee Lotusta 6:n pisteen päässä.

4. Romain Grosjean
Onnistui kahden stopin taktiikalla paljon paremmin kuin Räikkönen, tiukan taistelun jälkeen Romain pääsi viimein maaliin ja saalisti ensimmäiset pisteensä tällä kaudella ajaen sijalle 6.

5. Sebastian Vettel
Huonosti menneen aika-ajon ja kisan alun jälkeen pystyi nousemaan viidenneksi, joka on myös miehen sijoitus kuljettajien pistetilanteessa (28 pistettä)


Flop 5

1. Räikkösen taktiikka
Lotus ahnehti liikaa, Kimin ajattaminen samalla taktiikalla Grosjeanin kanssa päättyi täydelliseen mahalaskuun.
Kimi tippui sijalta 2 sijalle 14, muutama piste olisi voitu pelastaa jos Räikkönen olisi tajuttu ottaa sisään renkaiden vaihtoon ajoissa.

2. Schumin varikkostoppi
Michael Schumacherin kisa meni mönkään renkaan kiinnityksessä olleen ongelman takia, renkaan pultit eivät olleet kunnolla kiinni miehen lähtiessä takaisin radalle.
Ilman virhettä Schumi olisi taistellut lähes varmasti paikasta podiumilla.

3. Kovalaisen varikkostoppi
Kovalainen otti kilpailussa taas hyvän lähdön, mutta se ei paljon lohduta, Kovalaisen takarenkaan kanssa oli jotain ongelmia toisen stopin aikana, seurauksena 4 varikkostoppia ja viimeinen sija.
Petrovin kisa sujui ilman murheita ja sijoitus oli 18.

4. Toro Rosso
Vergne ja Ricciardo ajoivat kisassa sijoille 16 ja 17, eikä Toro Rosson aika-ajon vauhdissakaan mitään hurrattavaa löytynyt, tällä hetkellä huonoin keskikastin talleista.

5 Felipe Massa
Massa ajoi hieman paremman kilpailun kuin Malesiassa, mutta tällä hetkellä Massa kuuluu ainoana muun tallin kuskina Caterhamin, Marussian ja HRT:n kanssa nollakerholaisiin.
Avatar
J4M4N3
Weltmeister
 
Viestit: 6574
Liittynyt: Ma Maalis 05, 2012 16:21

ViestiKirjoittaja Alexei » Su Huhti 15, 2012 13:42

Toppien osalta olisi laittanut Buttonin johonkin väliin, jo pelkästään senkin takia että mies säilytti reilun pelin asenteen vaikka saattoi menettää voiton tiimin virheeseen varikolla. Mies oli tekemässä yhtä uransa parhaista kisoista :)

Kimin taktiikka nyt ei ihan noin huonosti mennyt, taitaa olla vähän suomalaisesta näkökulmasta tehty lista ;) Pirellin renkaat olisin omalle toppilistalle laittanut, koko Caterhamin tiimin floppilistalle.

Noin niin kuin yleisesti ottaen yllättävän samoilla linjoilla kuitenkin oon tuon listan kanssa ;) Pitänee itsekin jossain välissä tuollainen topit/flopit-listaus tekaista.
Alexei
Samurai
 
Viestit: 12757
Liittynyt: Ti Joulu 27, 2011 18:37

Seuraava

Paluu Formula 1 - vapaa keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa