Kiinan GP - 2017

Kiinan GP - 2017

ViestiKirjoittaja superzeppo » Su Huhti 02, 2017 18:35

Kuva 2017 FORMULA 1 HEINEKEN CHINESE GRAND PRIX Kuva

Kuva



Kiinan GP ajetaan tällä kaudella jo toisena kilpailuna kaudesta toiseen jatkuvan säätämisen seurauksena. Shanghain rata on osa uuden vuosituhannen aikana kasvanutta trendiä rakentaa komeat puitteet omaava moottorirata nousevaan talousvaltioon lähelle suurkaupungin sykettä. Rata-alueella on kieltämättä huomattavan komeat puitteet, ja paddock-alueen rakennukset noudattelevat osittain perinteistä kiinalaista rakennustyyliä. Eikä ratakaan ole lainkaan hullumpi kokonaisuus, vaikka jotkut ovat sanoneetkin radan muistuttavan muutamaa vuotta aikaisemmin valmistunutta Sepang International Circuitia.

Shanghain radalta löytyy yksi koko sarjan pisimmistä suorista, mikä on useimmiten tarjonnut kisoissa melko hyvin ohitusmahdollisuuksia, myös mutkat 1 ja 6 ovat takavuosina olleet usein otollisia ohituspaikkoja. Kiinan kisaviikonloppuja on toisinaan leimannut hivenen epävakaa sää, ja toisinaan Shanghain kaupungin savusumun on sanottu vaikuttavan myös rata-alueen ilmanlaatuun. Nykymallin mukaisesti Shanghain rata on melko tekninen, ja vaatii auton säätötyössä jonkinasteisia kompromisseja. Kahdella pitkällä suoralla autosta tulee löytyä riittävästi huippunopeutta, mutta radan keskiosan pitkissä kaarteissa autolta vaaditaan myös hyvää kaarrenopeutta. Radan – ja kenties koko sarjan haastavin – kohta on mutkien 1, 2 ja 3 muodostama kokonaisuus, johon tullaan pääsuoralta erittäin suurella nopeudella, vauhdin hiljalleen laskiessa hyvinkin alhaiseksi. Useat pitkät ja vauhdikkaat mutkat pitävät myös huolen siitä, että renkaiden hallinnan merkitys korostuu kisamatkalla. Varsinkin vasemman puolen renkaat ovat Shanghaissa paikoitellen huomattavan kovilla. Eritoten aika-ajoissa tarkkuutta vaatii myös yllättävän hankala radan viimeinen mutka, johon on useita kertoja pilattu muuten hyvin sujunut aikakierros.

Osakilpailun perustiedot:

Ensimmäinen F1-osakilpailu: 2004
Rata: Shanghai International Circuit
Sijainti: Jiading, Shanghai, Kiina
Radan pituus: 5,451 km
Kierroksia kisassa: 56 (305,066 km)
Rataennätys: 1:32.238 (Michael Schumacher, Ferrari, 2004)
Rengasseokset: Superpehmeä (punainen), pehmeä (keltainen) ja keskikova (valkoinen)
DRS-alueet: Pääsuora ja pitkä takasuora
DRS-mittauspisteet: Mutkassa 12 ja ennen mutkaa 16

Sää Shanghaissa: Accuweatherin sääennuste


Aikataulu (Suomen aikaa):

Perjantai 7.4.
1. harjoitukset: 05.00
2. harjoitukset: 09.00

Lauantai 8.4.
3. harjoitukset: 07.00
Aika-ajot: 10.00

Sunnuntai 9.4.
Kilpailu: 09.00

Muuta:

Radan viralliset kotisivut: http://www.icsh.sh.cn
Shanghai International Circuit ilmakuvassa: Google Maps


Kuva Kaudella 2016 Kuva

Tulokset:

Spoiler:
Kuva
Avatar
superzeppo
Tekninen tuki
 
Viestit: 13941
Liittynyt: Ma Maalis 05, 2012 19:57
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Kiinan GP - 2017

ViestiKirjoittaja superzeppo » Su Huhti 02, 2017 18:36

Tulokset:

FP1:

FP2:

FP3:
Spoiler:
Kuva


Aika-ajo:
Spoiler:
Kuva


Kilpailu:
Spoiler:
Kuva
Avatar
superzeppo
Tekninen tuki
 
Viestit: 13941
Liittynyt: Ma Maalis 05, 2012 19:57
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Kiinan GP - 2017

ViestiKirjoittaja tietäjä3000 » Ma Huhti 03, 2017 20:56

Tuohon videoon, niin Shanghain radan profiili on pysynyt samana kautta aikain, mutta koska se on suoalueella niin korkeuserot ja kaltevuudet muuttuvat hieman ajan myötä, radasta tulee pomppuisa ja sitä joudutaankin jatkuvasti korjaamaan ja päällystämään. 2004 näitä ongelmia ei vielä ollut, joten Schumacher pystyi ajamaan tuon huikean aikansa. Käsittääkseni suurempi remontti tehtiin kauden 2014 alla, ja niillä autoilla ei muutenkaan pystynyt ajamaan mitään mainittavia aikoja.
"Aerodynamics are for people who can't build engines" -Enzo Ferrari
Avatar
tietäjä3000
GP-voittaja
 
Viestit: 2210
Liittynyt: Ma Tammi 06, 2014 21:24

Re: Kiinan GP - 2017

ViestiKirjoittaja superzeppo » To Huhti 06, 2017 19:03

Missaan koko viikonlopun. Korkeintaan luen chattia. Joku noheva voisi ottaa tuloksia varten talteen @F1 tulostviitit. Vaikka live-chattiin taikka sitten tähän ketjuun.
Avatar
superzeppo
Tekninen tuki
 
Viestit: 13941
Liittynyt: Ma Maalis 05, 2012 19:57
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Kiinan GP - 2017

ViestiKirjoittaja Jamppa » Pe Huhti 07, 2017 11:52

http://m.mtv.fi/sport/f1/uutinen/artikk ... na/6381116

Kiinassa saatetaan ajaa kisa jo huomenna.
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 45210
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Kiinan GP - 2017

ViestiKirjoittaja Jamppa » Pe Huhti 07, 2017 13:06

Ilmeisesti päätös on tehty ja kisa ajetaan normaalisti sunnuntaina.
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 45210
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Kiinan GP - 2017

ViestiKirjoittaja superzeppo » La Huhti 08, 2017 10:15

Seuraavat kysymykset ovatkin sitten, että ajetaanko huomenna, ja kerkeekö Mersu Ferrarin vauhtiin?
Avatar
superzeppo
Tekninen tuki
 
Viestit: 13941
Liittynyt: Ma Maalis 05, 2012 19:57
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Kiinan GP - 2017

ViestiKirjoittaja J4M4N3 » La Huhti 08, 2017 14:46

Romain Grosjeanille ja Jolyon Palmerille 5 ruutua + 3 rangaistuspistettä mieheen.
Avatar
J4M4N3
Weltmeister
 
Viestit: 6487
Liittynyt: Ma Maalis 05, 2012 16:21

Re: Kiinan GP - 2017

ViestiKirjoittaja superzeppo » La Huhti 08, 2017 16:26

J4M4N3 kirjoitti:Romain Grosjeanille ja Jolyon Palmerille 5 ruutua + 3 rangaistuspistettä mieheen.

Jos olisi ollut hopea tai punainen auto alla, niin ei olisi tullut mitään.
Avatar
superzeppo
Tekninen tuki
 
Viestit: 13941
Liittynyt: Ma Maalis 05, 2012 19:57
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Kiinan GP - 2017

ViestiKirjoittaja Jamppa » La Huhti 08, 2017 20:39

superzeppo kirjoitti:Seuraavat kysymykset ovatkin sitten, että ajetaanko huomenna, ja kerkeekö Mersu Ferrarin vauhtiin?

Mersu tais olla paalulla... eli ehtiikö Vettel Hamiltonin vauhtiin.
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 45210
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Kiinan GP - 2017

ViestiKirjoittaja BigBoss » La Huhti 08, 2017 20:58

Jamppa kirjoitti:
superzeppo kirjoitti:Seuraavat kysymykset ovatkin sitten, että ajetaanko huomenna, ja kerkeekö Mersu Ferrarin vauhtiin?

Mersu tais olla paalulla... eli ehtiikö Vettel Hamiltonin vauhtiin.

Startissa kärkeen niin kaikki on auki :-P
Avatar
BigBoss
Saunamajuri
 
Viestit: 8212
Liittynyt: Ma Maalis 12, 2012 17:14
Paikkakunta: Oulu

Re: Kiinan GP - 2017

ViestiKirjoittaja Osku90 » La Huhti 08, 2017 21:11

Kyllä mä näkisin, että Ferrari on kuitenkin kisavauhdissa Mersua lähempänä suhteessa aika-ajoon. Eli voivat olla edelläkin. Jos saataa, niin mikään muu ei liene varmaa paitsi Kimin ulosajo ja Red Bullin vauhdin kohentuminen.
Jules Bianchi, you'll always race in our hearts! #CiaoJules
Avatar
Osku90
Weltmeister
 
Viestit: 5003
Liittynyt: Su Touko 13, 2012 20:54
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: Kiinan GP - 2017

ViestiKirjoittaja TURBO » Su Huhti 09, 2017 1:21

^Jep, itse odotan Verstappenilta ihan kelpo tulosta. Safety carilla tai muulla nippu kasaan säännöllisin väliajoin ja taktiikka kohdilleen niin varmasti voi nousta tallikaverin tuntumaan, miksei palkintopallillekin.
Avatar
TURBO
Foorumin Vetomies 2018
 
Viestit: 296
Liittynyt: Ke Tammi 29, 2014 17:19

Re: Kiinan GP - 2017

ViestiKirjoittaja TURBO » Su Huhti 09, 2017 9:49

Lähelle se Kimi hiipi. Kimin podium uhrattiin Vettelin voittotaistoon. Mercedes ei kuitenkaan tehnyt samaa virhettä toistamiseen ja tuloksena helpohkon siisti voitto. Kivaa vääntöä Red Bulleilta, viimekauden autoilla ohitus olisi luultavasti tullut. Valtterin loppukisan vauhti mielestäni kolmanneksi parasta. Verstappenilta hyvä tulos.
Avatar
TURBO
Foorumin Vetomies 2018
 
Viestit: 296
Liittynyt: Ke Tammi 29, 2014 17:19

Re: Kiinan GP - 2017

ViestiKirjoittaja Igor » Ti Huhti 11, 2017 7:49

#CiaoJules
Avatar
Igor
GP-voittaja
 
Viestit: 1913
Liittynyt: To Tammi 30, 2014 17:18


Paluu Kilpailut/rataesittelyt

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron