DTM

Keskustelua muista moottoriurheilu lajeista.

Re: DTM

ViestiKirjoittaja Jamppa » Su Touko 04, 2014 18:35

Bottaksen kilpaveli Wittmann nyt myös DTM-voittaja

BMW:n kuskikaartiin kuuluva Marco Wittmann nappasi uransa ensimmäisen voiton DTM-sarjassa hallittuaan ylivoimaisesti kauden avauskisaa Hockenheimissa.

Saksalaiskuski muistaan suomalaisittain Valtteri Bottaksen tiukkana kilpaveljenä F3-luokan Eurosarjassa kaudella 2010. Wittmann sijoittui silloin toiseksi mestari Edoardo Mortaran jälkeen, kun Bottas jäi kolmanneksi.

Nyt Mortara ajaa Wittmannin tavoin DTM-sarjassa. Hän oli yksi sunnuntain kisan kolmesta keskeyttäjästä.

Wittmann ohitti Audin paalulle vieneen Adrien Tambayn kisan toisella kierroksella ja hallitsi sen jälkeen tapahtumia mielensä mukaan.

Mattias Ekström ja Tambay toivat Audille kaksi palkintosijaa.

Mercedekselle ahdinko jatkui. Kisassa yksikään Mercedes ei päässyt kärkikymmenikköön. Paras oli 11. sijan ajanut Pascal Wehrlein.

Turun Sanomat, Hockenheim

Tulokset
42 kierrosta:
1. Marco Wittmann BMW 1.06.40,548

2. Mattias Ekström Audi –12,869 sekuntia

3. Adrien Tambay Audi –14,879

4. Mike Rockenfeller Audi –17,593

5. Timo Glock BMW –21,780

6. Bruno Spengler BMW –23,513

7. Martin Tomczyk BMW –24,082

8. Augusto Farfus BMW –24,913

9. Timo Scheider Audi –26,138

10. Joey Hand BMW –34,759

11. Pascal Wehrlein Mercedes –53,857

12. Gary Paffett Mercedes –57,264

13. Miguel Molina Audi –59,161

14. Paul di Resta Mercedes –60,858

15. Christian Vietoris Mercedes –62,962

16. Nico Müller Rosberg Audi –62,479

17. Vitali Petrov Mercedes –66,591

18. Robert Wickens Mercedes –71,152

19. Daniel Juncadella Mercedes –1 kierros

20. Maxime Martin BMW –1 kierros
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44397
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: DTM

ViestiKirjoittaja Cup » Pe Heinä 04, 2014 9:49

Uusimmassa 7 päivää lehdessä oli Heikki Kovalaisen haastattelu, siinä kyseinen lehti mainitsi että DTM voisi olla yksi vaihtoehto jos F1 ura tyssää kokonaan.
-Jos jotain lähden tekemään, paketin pitää olla sellainen, että pääsen ajamaan kaikki testit ja tietysti mahdollisimman hyvällä autolla. Hätäiseen ratkaisuun en lähde. Jos teen jotain, haluan tehdä sen kunnolla sanoi Heikki.
Twitter: @KurskiRacing
Cup
Mestarikandidaatti
 
Viestit: 2620
Liittynyt: La Tammi 21, 2012 12:16

Re: DTM

ViestiKirjoittaja Jamppa » Ma Heinä 14, 2014 11:16

Unelmaansa toteuttavalle Martinille täydellinen DTM-viikonloppu

Belgialainen Maxime Martin nappasi rata-autojen DTM-sarjan ensimmäisen voittonsa sunnuntaina Moskovan osakilpailussa.

BMW juhli kaksoisvoittoa, kun Kanadan Bruno Spengler ajoi toiseksi. Baijerin jätille tämä oli DTM-historian 16. kaksoisvoitto.

Martin vietti täydellistä viikonloppua, kun lauantaina mies otti ensimmäisen paalupaikkansa.

– DTM oli aina unelmani, koska en milloinkaan ollut ajanut yksipaikkaisia, en kiinnittänyt juuri huomiota F1:een. Halusin tähän sarjaan ja nyt viiden kisan jälkeen sain ensimmäisen paaluni ja ensimmäisen voittoni. Uskomatonta! Martin myhäili.

Turun Sanomat, Moskova

Pistetilanne

Pistetilanne 5/10 kisan jälkeen:
1. Marco Wittmann BMW 70

2. Mattias Ekström Audi 50

3. Edoardo Mortara Audi 41

4. Bruno Spengler BMW 41

5. Mike Rockenfeller Audi 35

6. Maxime Martin BMW 33

7. Christian Vietoris Mercedes 31

8. Adrien Tambay Audi 28

9. Miguel Molina Audi 26

10. Robert Wickens Mercedes 25

11. Jamie Green Audi 24

12. Timo Glock BMW 18

13. Augusto Farfus BMW 15

14. Pascal Wehrlein Mercedes 14

15. Paul di Resta Mercedes 12

16. Nico Müller Audi 10

17. Timo Scheider Audi 9

18. Martin Tomczyk BMW 8

19. Joey Hand BMW 7

20. António Félix da Costa BMW 4

21. Gary Paffett Mercedes 4
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44397
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: DTM

ViestiKirjoittaja Jamppa » Su Elo 24, 2014 19:02

Kovalainen ajaa testin DTM-autolla

Entinen formula 1 -kuljettaja Heikki Kovalainen palaa kilpa-auton rattiin alkavalla viikolla. BMW testaa maanantaista torstaihin M4 DTM -ajokkiaan, ja Kovalainen ottaa autoon tuntumaa yhtenä päivänä. BMW kertoi testistä tiedotteessaan sunnuntaina.

Testi ajetaan Saksassa Lausitzringin radalla. Testeissä keskitytään autojen säätämiseen 14. syyskuuta samalla radalla ajettavaa kilpailua varten.

Kovalaiselle on varattu yksi testipäivä.

- Kovalaiselle on järjestetty tilaisuus tutustua DTM-autoomme, BMW kertoi.

Kovalainen, 32, ajoi 2007-2013 formula 1:n MM-sarjassa 111 kilpailua. Hän voitti F1-urallaan yhden kilpailun, Unkarin GP:n 2008 ja saavutti kaikkiaan 105 MM-pistettä. Hän ajoi sarjassa Renault'ta, McLarenia, Lotusta ja Caterhamia.

MTV Sport


Heikki on tullut järkiinsä ja on katsellut muitakin ajohommia, eikä haikaile enään Formuloihin.
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44397
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: DTM

ViestiKirjoittaja Jamppa » Pe Elo 29, 2014 8:17

Kovalainen vaikuttui DTM-autosta: En tiennyt mitä odottaa

Heikki Kovalainen ajoi torstaina ensimmäisen DTM-autotestinsä Lausitzissa Saksassa.

Kovalainen ajoi BMW:n M4-autoa tallin nelipäiväisen testin viimeisenä päivänä. Vielä viime kaudella F1-sarjassa ajanut Kovalainen ajoi useita pitkiä vetoja Lausitzin radalla.

– Totta puhuen en oikein tiennyt mitä odottaa, koska en ollut koskaan ajanut tällaista autoa, Kovalainen sanoi Autosportille.

– Mutta tunsin oloni autossa hyväksi heti alusta asti. Se on vaikuttava auto. Tietysti tämä on painavampi kuin F1-auto ja siinä on vähemmän voimaa, muta aerodynamiikka on hyvää ja mutkien läpi voi ajaa todella kovaa, Kovalainen analysoi.

Suomalainen sanoi nauttineensa testistä suuresti. BMW:n Marco Wittmann johtaa DTM-sarjaa.

MTV Sport
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44397
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: DTM

ViestiKirjoittaja Jamppa » Su Syys 14, 2014 19:31

Bottaksen päihittäjästä DTM-mestari

Valtteri Bottaksen F3-luokan Eurosarjassa 2010 päihittänyt Marco Wittmann sinetöi rata-autoilun DTM-mestaruuden kauden kolmanneksi viimeisessä osakilpailussa.

Mercedeksen Pascal Wehrlein voitti Lausitzringin kisan, kun BMW-kuski Wittmannille riitti kuudeskin sija varmistamaan tittelin.

Wittmannin tietä tasoittivat mestaruustaiston päävastustajien Mattias Ekströmion ja Edoardo Mortaran vaikeudet.

– Tällainen saavutus on jotain aivan erityistä minulle. Olen ylpeä mestaruudesta, olen ylpeä tiimistä ja kaikki kiitokset BMW:lle, 23-vuotias Wittmann myhäili.

Wittmann tuli F3-Eurosarjassa kaksi kertaa toiseksi 2010 ja 2011.

Turun Sanomat, Lausitz

Tulokset
1. Pascal Wehrlein Mercedes 1.15.47,314
2. Christian Vietoris Mercedes –15,418

3. Timo Scheider Audi –15,681

4. Daniel Juncadella Mercedes –18,024

5. Robert Wickens Mercedes –32,677

6. Marco Wittmann BMW –48,435

7. Augusto Farfus BMW –60,380

8. Martin Tomczyk BMW –67,705

9. Miguel Molina Audi –68,719

10. Mike Rockenfeller Audi –73,480

11. Joey Hand BMW –74,734

12. Vitali Petrov Mercedes –79,199

13. Gary Paffett Mercedes –1 kierros

14. Maxime Martin BMW –1 kierros

15. Bruno Spengler BMW –2 kierrosta

16. Edoardo Mortara Audi –2 kierrosta

Pistetilanne
1. Marco Wittmann 128

2. Christian Vietoris 59

3. Mattias Ekström 56

4. Edoardo Mortara 56

5. Mike Rockenfeller 54

6. Bruno Spengler 42

7. Pascal Wehrlein 40

8. Maxime Martin 39

9. Augusto Farfus Jr. 39

10. Robert Wickens 37

11. Adrien Tambay 36

12. Timo Scheider 34

13. Timo Glock 33

14. Miguel Molina 28

15. Jamie Green 28

16. Martin Tomczyk 28

17. Paul Di Resta 24

18. Daniel Juncadella 22

19. Nico Müller 10

20. Joey Hand 7

21. Antonio Felix da Costa 4

22. Gary Paffett 4

23. Vitali Petrov 0
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44397
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: DTM

ViestiKirjoittaja Jamppa » Su Loka 19, 2014 21:44

Ekström juhli DTM-finaalissa

Ruotsin Mattias Ekström päätti DTM-kautensa kahdella voitolla. Audi nousi näin loppukauden valtiaaksi. Ensimmäisen täysosumansa Ekström sai ensin Zandvoortissa ja sinetiksi tuli vielä Hockenheimin finaalikisan pääpotti.

Ekström sijoittui sarjassa kakkoseksi.

Mestaruuden jo aiemmin varmistanut BMW:n Marco Wittmann päätti kauden viitossijaan.

Turun Sanomat, Hockenheim

Loppupisteet
1. Marco Wittmann 156
2. Mattias Ekström 106

3. Mike Rockenfeller 72

4. Christian Vietoris 69

5. Edoardo Mortara 68

6. Martin Tomczyk 49

7. Maxime Martin 47

8. Pascal Wehrlein 46

9. Timo Scheider 44

10. Jamie Green 43

11. Bruno Spengler 42

12. Robert Wickens 41

13. Augusto Farfus 39

14. Adrien Tambay 36

15. Paul Di Resta 36

16. Timo Glock 33

17. Miguel Molina 32

18. Daniel Juncadella 22

19. Nico Müller 10

20. Joey Hand 8

21. Antonio Felix da Costa 6

22. Gary Paffett 5
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44397
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: DTM

ViestiKirjoittaja Cup » Su Heinä 19, 2015 11:53

Antonio Felix da Costa: "DTM valmistaa kuljettajan Formula Ykkösiin" http://www.suomif1.com/2015/07/da-costa ... -ykkosiin/
Twitter: @KurskiRacing
Cup
Mestarikandidaatti
 
Viestit: 2620
Liittynyt: La Tammi 21, 2012 12:16

Re: DTM

ViestiKirjoittaja Jamppa » Ma Elo 03, 2015 6:07

http://www.suomif1.com/2015/08/saksan-d ... tustajaan/

Tuollainen ei kyllä kuulu moottoriurheiluun. Toivottavasti saavat kunnon sanktiot.
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44397
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: DTM

ViestiKirjoittaja Cup » Ma Elo 03, 2015 11:03

Jamppa kirjoitti:http://www.suomif1.com/2015/08/saksan-dtm-sarjassa-kuohuu-kuljettajan-kaskettiin-tormata-vastustajaan/

Tuollainen ei kyllä kuulu moottoriurheiluun. Toivottavasti saavat kunnon sanktiot.
Scheider hylättiin kilpailun jälkeen, mutta saksalaiskuski kiisti kuulleensa käskyä. http://www.suomif1.com/2015/08/sikaillu ... i-vastuun/
Twitter: @KurskiRacing
Cup
Mestarikandidaatti
 
Viestit: 2620
Liittynyt: La Tammi 21, 2012 12:16

Re: DTM

ViestiKirjoittaja Jamppa » To Elo 27, 2015 9:16

http://www.ts.fi/urheilu/moottoriurheil ... ormailysta

Audi sai isot sakot tahallaan törmäilystä.
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44397
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: DTM

ViestiKirjoittaja Kimibest » La Elo 29, 2015 15:18

DTM Moskovan kisa alkamassa http://www.dtm.com/en/live/stream tuolta näkee myös huomenna toiset aika-ajot klo 13:20 ja kisa klo 15:55.
Oskari, Se oli Kimi semmonen Perjantai ettei tästä ollu mitään hyötyä.
Kimi, No mä ajoin yhen kierroksen oikeestaan että saatiin toi startti tehtyä :D (Belgia 2012)
Avatar
Kimibest
Foorumin Vetomies 2013
 
Viestit: 600
Liittynyt: Ma Heinä 16, 2012 19:10
Paikkakunta: Oulu

Re: DTM

ViestiKirjoittaja Kimibest » Su Syys 27, 2015 14:53

Maxime Martin voitti eilen uransa toisen DTM sarjan kisan Nürburgringillä, ja tämän päivän kisan voittaja oli Miguel Molina.

Pascal Wehrleinilla on mahdollisuus varmistaa sarjan mestaruus päätösviikonlopun Hockenheimin 1. lähdössä. Hän johtaa sarjaa 35 pisteellä ennen Edoardo Mortaraa ja Mattias Ekströmiä.
Oskari, Se oli Kimi semmonen Perjantai ettei tästä ollu mitään hyötyä.
Kimi, No mä ajoin yhen kierroksen oikeestaan että saatiin toi startti tehtyä :D (Belgia 2012)
Avatar
Kimibest
Foorumin Vetomies 2013
 
Viestit: 600
Liittynyt: Ma Heinä 16, 2012 19:10
Paikkakunta: Oulu

Re: DTM

ViestiKirjoittaja Kimibest » La Loka 17, 2015 17:11

Manorin F1-pestiä jahtaava Wehrlein sinetöi DTM-mestaruuden

Mercedeksen suojatti Pascal Wehrlein sinetöi rata-autoiliun DTM-sarjan mestaruuden lauantaina Hockeheimin finaaliviikonlopun ensimmäisessä kisassa.

Wehrleinille riitti tittelin varmistamiseen kahdeksas sija. Kisan voitti Audin Timo Scheider.

Wehrlein on nousussa F1-tasolle ensi kaudeksi Manorin toisena kilpakuljettajana. Saksalaisjätti myy ensi vuonna moottorit tänä vuonna Ferrarin viime vuoden moottoreilla kilpailleelle pikkutallille.

Ensi kaudeksi Renaultin kilpakuskiksi nosteessa oleva Ranskan Esteban Ocon ei lopulta tehnyt DTM-debyyttiään lauantaina. Espanjan Daniel Juncadella toipui ruokamyrkytyksestään ja otti normaalipaikkansa Mercedeksellä.

Turun Sanomat, Hockenheim

TULOKSET

1. Timo Scheider Audi 42.27,725

2. Jamie Green Rosberg Audi –2,875 sekuntia

3. Maxime Martin BMW –3,756

4. Paul Di Resta Mercedes –4,865

5. Mike Rockenfeller Audi –11,708

6. Marco Wittmann BMW –15,768

7. Tom Blomqvist BMW –16,972

8. Pascal Wehrlein Mercedes –22,034

9. Mattias Ekström Audi –23,719

10. Maximilian Gotz Mercedes –24,137

11, Antonio Felix da Costa BMW –25,405

12. Christian Vietoris Mercedes –25,597

13. Daniel Juncadella Mercedes –26,780

14. Miguel Molina Audi –31,566

15. Nico Müller Rosberg Audi –32,108

16. Martin Tomczyk BMW –41,299

17. Lucas Auer Mercedes –43.679

18. Timo Glock BMW –2 kierrosta

19. Bruno Spengler BMW –6 kierrosta
Scheiderille voitto oli ensimmäinen sitten vuoden 2010. Wehrleinista tuli kaikkien aikojen nuorin DTM-mestari saavuttaen tittelin päivää ennen 21-vuotissyntymäpäiväänsä.
Oskari, Se oli Kimi semmonen Perjantai ettei tästä ollu mitään hyötyä.
Kimi, No mä ajoin yhen kierroksen oikeestaan että saatiin toi startti tehtyä :D (Belgia 2012)
Avatar
Kimibest
Foorumin Vetomies 2013
 
Viestit: 600
Liittynyt: Ma Heinä 16, 2012 19:10
Paikkakunta: Oulu

Re: DTM

ViestiKirjoittaja Jamppa » To Huhti 06, 2017 17:51

Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44397
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Edellinen

Paluu Muu moottoriurheilu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa