Formula Renault 3.5 World Series

Keskustelua muista moottoriurheilu lajeista.

Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja Jamppa » La Huhti 06, 2013 18:02

Laineelta komea nousu pistesijoille Monzassa

Matias Laine nousi yhdeksänneksi ja otti kaksi pistettä Formula Renault 3.5 -sarjan kauden avauskilpailussa Italian Monzassa lauantaina.

Joensuulainen joutui starttaamaan kilpailuun 18. lähtöruudusta, josta hän teki vahvan nousun kärkikymmenikköön.

Kuivalla radalla Laine oli taistelemassa jopa viidennestä sijasta, mutta pieni kolarointi pudotti 22-vuotiaan P1 Motorsportin kuljettajan sijoitusta. Pistetilin aukeaminen heti kauden avauksessa sai Laineen hymyilemään.

- Tämä on hyvä tulos varsinkin, kun starttiruutu oli niin takana. Siinä sattui pieni kosketus toiseen autoon ja putosin kolme sijaa. Sain ryhmän kuitenkin uudelleen kiinni ja pystyin nousemaan pisteille. Reilun 44 minuutin kisassa riittää pituutta, joten siinä ehtii myös tapahtua. Itseluottamusta tuli hyvin lisää jatkoa ajatellen, Laine summasi ensimmäisen startin kokemuksiaan.

Kilpailun loppupuolella Laine oli kilpailun nopeimpia kuljettajia.

- Sain säädeltyä vauhtia kisassa tarpeen mukaan, joten siinä mielessä tilanne näyttää lupaavalta huomiseen kisaan. Aamulla täytyy onnistua aika-ajossa, jotta on mahdollisuuksia kärkitaisteluun. Tallin kanssa vielä katsotaan, mitä sen suhteen voisi tehdä paremmin, Laine sanoi.

Paalupaikalta kisaan startannut Stoffel Vandoorne karkasi nopeasti omille teilleen ja Fortecin belgialaiskuljettaja ajoi ylivoimaiseen voittoon. Toiseksi sijoittui Damsin Kevin Magnussen ennen Fortecin Christopher Zanellaa.

Sunnuntaina Formula Renault 3.5 -sarjassa ajetaan aika-ajo aamulla ja kilpailu iltapäivällä.

MTV3
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44099
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

ViestiKirjoittaja Jamppa » Su Huhti 07, 2013 17:21

Laine romutti autonsa Monzassa: "Ratissa ei ollut mitään tuntoa"

Matias Laineen kilpailu Formula Renault 3.5 -sarjan toisessa osakilpailussa päättyi keskeytykseen jo ensimmäisellä kierroksella Italian Monzassa sunnuntaina.

Laineen P1 Motorsportin auto liukui vauhdilla ulos hiekalle ja siitä ratavalliin radan viidennessä mutkassa. Joensuulainen selviytyi kolhuitta, mutta auto romuttui.

- Vaikuttaa siltä, että ohjauksesta petti jokin, sillä ratissa ei ollut mitään tuntoa, kun käänsin mutkaan. Olihan siinä aika tavalla vauhtia, kuten Monzassa yleensä on. Vaikea arvella, mikä aiheutti ohjauksen pettämisen. Talli tutkii asiaa vielä, Laine sanoi Monzan varikolla.

Laineen saldo ensimmäisen kisaviikonlopun jälkeen on kaksi pistettä, jotka hän sai lauantain kilpailun kahdeksannesta sijasta.

- Positiivinen viikonloppu tämä kuitenkin oli. Aika-ajossa on onnistuttava paremmin ja pienet tekniset viat on saatava pois. Kun auto vain toimii kaikilta osin, niin seuraavassa kisassa on hyvät mahdollisuudet parantaa kaikkia tuloksia, Laine totesi.

Sunnuntain kilpailun voittoon ajoi paalulta startannut Ardenin Antonio Felix da Costa. Toiseksi sijoittui Damsin Kevin Magnussen ja kolmanneksi ensimmäisen osakilpailun voittaja Stoffel Vandoorne.

Formula Renault 3.5 ´-sarja jatkuu kolmen viikon kuluttua Motorland Aragonin radalla Espanjassa.

MTV3
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44099
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

ViestiKirjoittaja Cup » Ti Huhti 09, 2013 14:21

Tosiaan eilen P1 Motorsport jonka riveissä Laine ajaa, niin he yhdistivät voimansa Strakka Racingin kanssa, jotka ajattavat FIA WEC:ssä LMP1 autoa. Tämän muutoksen myötä, kuitenkin Laine ja hänen tiimikaveri saivat jäädä tiimiin kuljettajiksi.
Twitter: @KurskiRacing
Cup
Mestarikandidaatti
 
Viestit: 2616
Liittynyt: La Tammi 21, 2012 12:16

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja Jamppa » Pe Huhti 26, 2013 21:15

Laine kurkotti kärkivauhtiin sateessa

Matias Laine oli hienosti mukana kärkikuljettajien vauhdissa Formula Renault 3.5 - luokan World Series -sarjan harjoituksissa Motorland Aragonin radalla Espanjassa. Sateen kastelemalla radalla Laine oli aamupäivän harjoituksissa kuudenneksi nopein ajalla 1.56,940. Kevin Magnussenin kärkiaikaan Laineella oli ero 0,8 sekuntia.

– Sateella oli hyvä vauhti päällä. Olin pitkään ykkösenä ja kakkosena, mutta lopussa kun rata kuivui niin pikkasen sijoitus putosi. Kokonaisuutena hyvä harjoitus, jossa auton säädöt toimi, Laine sanoi.

Iltapäivän harjoitusjakso kuivalla radalla alkoi Laineelta aamun tapaan vahvasti. P1 Motorsport by Strakka Racing–tallin suomalainen hätyytteli kärkiaikaa useammalla kierroksella. Jakson edetessä Laineen auton jarruissa alkoi ilmetä ongelmia. Joensuulaisen paras kierros oli 17:nneksi nopein.

– Poljin tuntui menevän aina vaan pidemmälle jarrutuksissa. Lopussa oli täysi työ saada auto pysähtymään suorien päässä. Talli epäilee, että jokin vuoto niissä ilmeisesti on. Jo aamulla tuntui samaa polkimessa ja jarrut käytiin läpi tauon aikana. Jotain siellä oli kuitenkin pielessä, Laine harmitteli.

Torstaina 23 vuotta täyttänyt Laine lähtee kuitenkin luottavaisena lauantaiaamun aika-ajoon.

– Luotan kyllä autoon ja vauhtiin sateella ja samoin kuivalla, jos vaan jarrut ovat kunnossa. Tavoitteena on saada mahdollisimman hyvä lähtöruutu lauantai-iltapäivän kisaan, Laine totesi.

Turun Sanomat, Aragon

Harjoitusajat
Aamujakso:
1. Kevin Magnussen DAMS 1.56,130

2. Antonio Felix da Costa Arden Caterham –0,387

3. Stoffel Vandoorne Fortec –0,393

4. Nico Müller Draco –0,458

5. Sergei Sirotkin ISR –0,653

6. Matias Laine P1 Motorsport –0,810

7. Marco Sörensen Lotus –0,849

8. Pietro Fantin Arden Caterham –0,995

..10. Will Stevens P1 Motorsport –1,374

Iltapäivä:

1. Kevin Magnussen DAMS 1.40,241

2. Antonio Felix da Costa Arden Caterham –0,112

3. Marco Sörensen Lotus –0,142

4. Will Stevens P1 Motorsport –0,269

5. Daniil Move Comtec –0,286

6. Nigel Melker Tech 1 –0,356

7. Pietro Fantin Arden Caterham –0,424

8. Stoffel Vandoorne Fortec –0,431

9. Nico Müller Draco –0,551

10. Sergei Sirotkin ISR –0,599

..17. Matias Laine P1 Motorsport –1,137
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44099
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja Jamppa » La Huhti 27, 2013 18:06

Magnussen tyylitteli, Laine tuskaili

Tanskan Kevin Magnussen avasi voittotilinsä World Series -sarjan kolmannessa osakilpailussa Motorland Aragonin radalla ja kapusi nyt johtoon 17 pisteen erolla, kun ennakkosuosikki Antonio Felix da Costan vaikeudet jatkuivat.

Portugalilainen nousi koko joukon hänniltä 13. sijalle, mutta ei saanut vaivan palkaksi yhtään pistettä.

Matias Laineella oli epäonnea. Joensuulaisen startti 13. ruudusta onnistui hienosti ja Laine nousi monta sijaa starttisuoralla. Ensimmäisessä mutkassa oli kuitenkin ahdasta ja Laine putosi rytäkässä joukon viimeiseksi.

– Valitsin riskillä ulkokaarteen ja se tällä kertaa kostautui. Tallikaveri Stevens oli siinä sisällä ja meidän väliin tunki takaa Fantin. Oli pakko väistää ulos, jolloin muut menivät ohi. Harmin paikka, sillä takajoukoista oli sitten matkaa. Kisavauhti oli taas kyllä kohdallaan, Laine selosti epäonneaan.

P1 by Strakka Racing –tallin suomalainen teki 27 kierroksen kuivan kelin kisassa vahvan nousun ja oli ruutulipulla 16.

– Vauhtia tosiaan oli ja tuntui, että matka loppui kesken. Oma mokahan se oli valita ulkopuoli ensimmäisessä kurvissa. Jos olisin pysynyt tallikaverin perässä niin tulos olisi tainnut olla toisenlainen, Laine totesi.

Laineen harmittelun ymmärtää, sillä tallikaveri Will Stevens nousi kisan kakkoseksi.

Wolrd Series Formula Renault 3.5 –sarja jatkuu sunnuntaina. Aamupäivällä ratkotaan lähtöpaikat iltapäivän kisaan.

– Meidän autoillamme on kisavauhti kohdallaan, joten odotan kyllä selvää parannusta sijoitukseen. Tietenkin kaiken pitää sujua ongelmitta, Laine sanoi.

Turun Sanomat, Aragon

Tulokset ja pistetilanne
27 kierrosta:

1. Kevin Magnussen DAMS 46.15,323

2. Will Stevens P1 Motorsport –19,933

3. Arthur Pic AV Formula –21,266

4. Sergei Sirotkin ISR –23,601

5. Norman Nato DAMS –24,398

6. Nigel Melker Tech 1 –26,094

7. Christopher Zanella ISR –34,943

8. Stoffel Vandoorne Fortec –35,419

9. Marco Sörensen Lotus –36,065

10. Mikhail Aleshin Tech 1 –37,973

..16. Matias Laine P1 Motorsport –77,124

Pistetilanne:

1. Kevin Magnussen 61

2. Stoffel Vandoorne 44

3. Arthur Pic 35

4. António Félix da Costa 25

5. Christopher Zanella 25

6. Norman Nato 19

7. Will Stevens 18

8. Nigel Melker 18

9. Oliver Webb 14

10. Sergei Sirotkin 12

11. Nico Müller 10

12. Jazeman Jaafar 6

..15. Matias Laine 2
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44099
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja Jamppa » Su Kesä 02, 2013 19:23

Matias Laine löysi vauhtinsa Spassa

Matias Laine sijoittui 11:nneksi World Series Formula Renault 3.5 –sarjan osakilpailussa Spa-Francorchampsin radalla Belgiassa sunnuntaina. Joensuulainen starttasi kisaan lähtöruudusta 15 ja oikeaan aikaan ajoitettu varikkopysähdys nosti 23-vuotiaan Laineen pisteiden tuntumaan.

- Hyvä maku jäi tästä päivästä. Aamun aika-ajossa onnistuin selvästi lauantaita paremmin ja kisassa renkaidenvaihto osui oikeaan saumaan. Edellä mennyt jono käänsi varikolle renkaanvaihtoon ja jatkoin muutaman nopean kierroksen, joiden avulla tulin sitten varikolta koko ryhmän kärkeen. Se pysähdys meni kaikin puolin nappiin. Varikkostopit tuovat kisaan aivan uutta makua, Laine kertoi tyytyväisenä tiedotteessaan.

Span kilpailun voittoon ajoi kotiyleisön riemuksi belgialainen Stoffel Vandoorne ennen Laineen tallikaveria Will Stevensiä ja Kevin Magnussenia. P1 by Strakka Racingin–tallissa ajava Laine jäi yhdellä sijalla pisteiden ulkopuolelle, mutta pientä lohtua toi rookie-kuljettajien kolmas sija. Tästä Laine kävi pokkaamassa pokaalin kaappiinsa. Kisasta jäi vielä kuitenkin parannettavaa.

- Aiemmin lähdöt ovat olleet meikäläisellä todella hyviä, mutta nyt startissa jäin vähän sutimaan paikalleen ja siinä muutama kuski meni ohikin. Kisavauhti kyllä riittää, vaikka moottorista tuntuu puuttuvan tehoja. Jäin suorilla 0,5 sekuntia tallikaverille ja se on kyllä liikaa tasoitusta. Insinöörit lupasivat vaihtaa moottorin Moskovan kisaan. Tällaista tämä näyttää olevan, Laine totesi uudesta moottoristaan, joka vaihdettiin autoon reilu viikko sitten Monacon kisaan.

World Series Formula Renault 3.5 –sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Moskovassa juhannusviikonloppuna 21. -23. kesäkuuta.

sportti.com
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44099
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja Jamppa » To Kesä 20, 2013 14:11

Matias Laine hakee pisteitä Moskovasta juhannuksena

Matias Laineen kausi World Series Formula Renault 3.5 –sarjassa jatkuu juhannuksena Moskovassa. 23-vuotiaalla joensuulaisella on edessään ensikosketus Venäjän pääkaupungin liepeillä sijaitsevaan rataan.

- Rata-alue ainakin vaikuttaa oikein hyvältä. Ajoin tallin simulaattorissa viikolla ja sain osviittaa siitä millainen rata on. Simulaattorin mukaan rata on aika nopea, jossa jarrutuspaikat pitää hakea fiiliksen mukaan. Perjantain harjoituksissa sen sitten näkee onko käsitys oikea, Laine kuvaili Moskovan rataa.

Laine saa autoonsa jälleen uuden moottorin, sillä viime osakilpailussa Spassa käyttöönotettu moottori ei toiminut moitteetta. P1 by Strakka Racing -tallin suomalaiskuljettaja toivoo nyt parempaa onnea uuden koneen suhteen.

- Päätimme kokeilla toista moottoria, kun Span suorilla ei kulkua tuntunut olevan tallikaverin malliin. Täytyy luottaa siihen, että nyt on moottorissa kaikki kuten pitää, Laine sanoi.

Moskovan kisaviikonloppu noudattaa tuttua kaavaa eli perjantaina ohjelmassa on kahdet harjoitukset ja sitten aika-ajot sekä kisat lauantaina että sunnuntaina. Laine hakee edelleen parannusta aika-ajoon.

- Tavoitteena on jatkaa samaan suuntaan kuin Span sunnuntaina. Nopean kierroksen onnistuminen aika-ajossa helpottaisi pisteille ajamista. Täytyy yrittää päästä lähemmäs kympin sakkia jo aika-ajossa, Laine suunnitteli.

sportti.com
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44099
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja Cup » Pe Kesä 21, 2013 22:49

Huomenna Jakke Honkasen selostamana Eurosportilta 13:00 alkaa WSR 3.5 Moskova viikonlopun ensimmänen kisa.
Twitter: @KurskiRacing
Cup
Mestarikandidaatti
 
Viestit: 2616
Liittynyt: La Tammi 21, 2012 12:16

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja J4M4N3 » La Kesä 22, 2013 10:41

Laineella hyvät treenit Moskovassa

Matias Laine onnistui löytämään hyvän harjoitusvauhdin Formula Renault 3.5. -luokan World Series -sarjan harjoituksissa Moskovan radalla perjantaina.

Joensuulainen oli iltapäivän harjoitusjaksolla 14. nopein. Eroa kärkikuljettajaan Antonio Felix da Costaan kertyi 0,430 sekuntia.

– Uusi moottori tuntui olevan parempi kuin entinen. Suorille olisin kyllä kaivannut edelleen enemmän vauhtia. Rata on sellainen, että uudet renkaat kestää yhden kierroksen ja sen jälkeen alkaa perä luistaa alta. Tiukkaa tuo näyttää olevan, joten pienestä on sijat kiinni, Laine sanoi.

Harjoituspäivän vauhti oli Laineelta kauden parasta, joten hyvään suuntaan P1 by Strakka Racing –tallin suomalainen on menossa.

– Ajaminen tuntuu tällä radalla ihan hyvältä ja fiilis on kyllä kohdallaan. Aika-ajossa pitää vielä yrittää vähän puristaa. Käymme auton läpi tarkasti ja katsomme kaikki datatiedot, jotta paras vauhti löytyisi. Omaakin ajamista on vielä varaa parantaa, Laine totesi juhannusaaton tunnelmistaan.

World Series -sarjan aika-ajo on lauantaina aamulla ja kilpailu iltapäivällä. Sama toistuu sunnuntaina.

Turun Sanomat, Moskova
Avatar
J4M4N3
Weltmeister
 
Viestit: 6545
Liittynyt: Ma Maalis 05, 2012 16:21

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja J4M4N3 » La Kesä 22, 2013 17:29

Matias Laine jäi pistesijojen ulkopuolelle Moskovassa

Matias Laine sijoittui 14:nneksi World Series Formula Renault 3.5 –sarjan Moskovan osakilpailussa lauantaina. Tasaisessa kisassa joensuulainen ei onnistunut ohittamaan, sillä suoranopeus jäi muista kärkipään kuljettajista ja tallikaveri Will Stevensistä.

- Talli epäilee, että avattava takasiiveke ei toimi autossani siten kuin pitäisi. Sunnuntain kisaan DRS vaihdetaan ja toivottavasti vaihto pudottaisi kierrosajoista tarvittavia kymmenyksiä. Pari kymppää auttaisi jo paljon. Tänään ei ollut asiaa ohitteluun, vaikka muuten kisa meni suunnitelmien mukaan, Laine sanoi.

Lähtöruudusta 13 startannut Laine sai kisaan hyvän lähdön ja oli mukana taistelussa pääsystä pisteille kymmenen parhaan joukkoon. Laineen takaa startannut, sarjaa johtava Kevin Magnussen pääsi Laineesta ohi, mutta tanskalainenkin jäi tasaisessa joukossa pisteiden ulkopuolelle.

- Roikuin välillä aivan Magnussenin tallikaverin Norman Naton kannassa, mutta kun ero oli alle sekunnin, hävisi pito etupäästä. Ilma sekoittui sen verran, että siinä ei pito enää riittänyt, Laine kertoi.

Sunnuntain kisassa Laine tavoittelee jälleen paikkaa kymmenen parhaan joukkoon. Pisteille pääsy edellyttää onnistunutta aika-ajoa.

- Tällä radalla lähtöpaikka ratkaisee paljon, joten aamun aika-ajoon on saatava puristettua pari kymmenystä pois kierrosajasta. Siihen satsaan paljon yhdessä tallin inssien kanssa. Erot ovat pieniä, joten pienikin parannus tuo apua, Laine totesi.

Wolrld Series Formula Renault 3.5 -sarjan Moskovan toisen osakilpailun aika-ajo on ohjelmassa sunnuntaina aamulla ja kilpailu iltapäivällä. Eurosport2 esittää kilpailun kello 12.45 alkaen.

Sportti.com
Avatar
J4M4N3
Weltmeister
 
Viestit: 6545
Liittynyt: Ma Maalis 05, 2012 16:21

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja Cup » Ma Heinä 15, 2013 15:40

Viikonloppuna WSR 3.5 kalusto raahautuu yhdessä European Le Mans Seriesin kanssa Red Bull Ringille. Toivottavasti kerrankin Matias Laineen viikonloppu osuu nappiin ja pääsisi vaikkapa kummassakin kisassa pisteille.
Twitter: @KurskiRacing
Cup
Mestarikandidaatti
 
Viestit: 2616
Liittynyt: La Tammi 21, 2012 12:16

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja Jamppa » Su Heinä 21, 2013 19:27

Laineella vahva ajo hänniltä keskijoukkoon

Matias Laine nousi peräti kymmenen sijaa Formula Renault 3.5 -luokan World Series -sarjan osakilpailussa Red Bull Ringillä Itävallassa sunnuntaina. Epäonnistuneen aika-ajon jälkeen Laine starttasi kisaan 25. lähtöruudusta, mutta joensuulainen nousi vahvan esityksen jälkeen 15:nneksi.

– Kisa oli hyvä suoritus, mutta aika-ajo meni surkeasti. Ei ollut kaukana pistekään, vaikka lähtöpaikka oli kaukana takana. Kävin vähän ulkona alussa ja eturengas alkoi vuotaa. Varikkopysähdyksessä vaihdettiin vain eturenkaat ja lopussa alkoi olla pito vähissä. Takaa on vaikea nousta noinkaan ylös, mutta tänään se onnistui, Laine kertasi kisan kulkua.

Kilpailussa tanskalaiskuljettajat ottivat kaksoisvoiton, kun ykköseksi ajoi Marco Sörensen ennen sarjaa johtavaa Kevin Magnussenia. Kolmas oli hollantilaiskuljettaja Nigel Melker.

Laine on ymmällään aika-ajon vaikeuksista.

– Nyt täytyy tutkia tarkasti miksi nopea kierros ei onnistu uusilla renkailla aika-ajossa. Tänäänkin aamulla käytetyillä pyörillä ajo kulki alussa, mutta sitten uusilla pyörillä ero kertyi kärkeen aivan liikaa, Laine totesi.

Laineen P1 by Strakka Racing –tallin autoon vaihdettiin käytetty moottori lauantain kisaan ja sekin tutkitaan vielä Renaultin tehtaalla.

– Moottori käydään vielä läpi ja jos siinä ilmenee jotakin, niin sitten seuraavaan kisaan Unkarissa tulee kokonaan uusi moottori, Laine selvitti.

Tanskan juhlapäivä
Tanskalainen Lotuksen kehityskuski Marco Sørensen täydensi hienon viikonloppunsa voittamalla myös toisen kilpailun. Sarjaa johtaa toinen tanskalaislupaus, McLarenin kehityskuski Kevin Magnussen, joka sunnuntaina oli toinen ja järjesti näin Tanskalle tuplajuhlat palkintopallilla.

World Series -sarjassa on edessä kesätauko ja sarja jatkuu 14. -15. syyskuuta Hungaroringillä Unkarissa.

Turun Sanomat, Spielberg

Tulokset
33 kierrosta:
1. Marco Sørensen Lotus 45.42,658

2. Kevin Magnussen DAMS –4,517 sekuntia

3. Nigel Melker Tech 1 –5,422

4. Sergei Sirotkin ISR –7,117

5. Will Buller Zeta –11,004

6. Will Stevens P1/Strakka –12,937

7. Marlon Stockinger Lotus –14,054

8. Nico Müller Draco –14,416

9. Pietro Fantin Arden Caterham –16,899

10. Norman Nato DAMS –18,254

11. Andre Negrao Draco –18,956

12. Yann Cunha AV –23,509

13. Jazeman Jaafar Carlin –24,729

14. Christopher Zanella ISR –25,283

15. Matias Laine P1/Strakka –28,566

Pistetilanne
1. Kevin Magnussen 166
2. Stoffel Vandoorne 136

3. Will Stevens 101

4. Nigel Melker 97

5. António Félix da Costa 95

6. Marco Sørensen 83

7. Nico Müller 77

8. Arthur Pic 58

9. Sergei Sirotkin 46

10. William Buller 28

11. André Negrão 28

12. Carlos Huertas 26

13. Christopher Zanella 25

14. Jazeman Jaafar 24

15. Oliver Webb 24

..24. Matias Laine 2
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44099
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja Jamppa » La Loka 19, 2013 17:27

Matias Laine ajoi seitsemänneksi Barcelonassa

Matias Laine ylsi kauden parhaimpaan tulokseensa sijoittumalla seitsemänneksi World Series Formula Renault 3.5 –sarjan Barcelonan osakilpailussa lauantaina. Seitsemäs sija toi Laineelle kolme pistettä.

Joensuulainen oli kilpailussa kolmanneksi paras rookie-kuljettaja ja näin ”Matso” pääsi suihkuttelemaan myös kuohujuomaa palkintokorokkeelle.

- Kauden paras tulos nostaa kyllä ilman muuta fiilistä. Tätä lähdin hakemaan ja kun se onnistui, niin totta kai tuntuu hyvältä. Mukavaa oli käydä myös podiumilla maineikkaalla radalla, Laine iloitsi.

Laine starttasi kilpailuun 15:nnestä lähtöruudusta ja onnistui erinomaisesti startissaan. P1 by Strakka Racingin suomalainen pystyi ohittamaan muutaman kilpailijan jo lähtösuoralla. Joensuulaisen onnistui myös välttää ensimmäisen mutkan kolaroinnin, joka toi turva-auton radalle alkukierroksille.

- Startti oli ehkä kauden paras ja pääsin heti ohittamaan muutaman kuskin. Eka mutkaan menin ulkokautta. Edessäni kolisi, mutta pystyin kiertämään tilanteen. Siinä oli kyllä onneakin mukana. Kisassa vauhti oli taas kohdallaan ja pystyin hyvin pitämään paikkani. Ohituksiin ei vaan täällä ole mahdollisuuksia, Laine kertasi onnistunutta kisaansa.

- Huomenna pitää vielä yrittää parantaa aika-ajoa. Olisi niin paljon parempi startata lähempää kärkeä. Täytyy tehdä kaikki mahdollinen ja parantaa omaa tasoa kauden viimeiseen kisaan. Tämä päivä toi lisäfiilistä mukavasti, Laine sanoi.

Lauantain kilpailun voittoon ajoi Damsin Kevin Magnussen. Ykköstilallaan tanskalainen otti myös sarjan mestaruuden nimiinsä. Toiseksi sijoittui Laineen tallikaveri Will Stevens ennen Stoffel Vandoornea.

World Series Formula Renault 3.5 –sarjan kauden päätösosakilpailun aika-ajo ajetaan sunnuntaina aamulla ja kilpailu iltapäivällä.

MTV3
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44099
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja Jamppa » Su Loka 20, 2013 19:17

Sumu pilasi Matias Laineen kauden päätöksen

Matias Laineen mahdollisuudet pisteille World Series Formula Renault 3.5 –sarjan päätösosakilpailussa Barcelonassa menivät sumun takia keskeytetyn aika-ajon myötä.

Aamun aika-ajossa Laine jäi ilman kunnon nopeaa kierrosta ja lähtöruuduksi tuli 20. Takajoukoista Laine onnistui nousemaan 16:nneksi, mutta tavoite oli kymmenen parhaan joukkoon pistesijoille.

- Vähän jää harmittamaan, kun kauden viimeinen kisa meni mönkään aika-ajossa. Lauantain kauden parhaan ajon jälkeen oli hyvä fiilis ja odotukset korkealla. Tavoitteena oli ajaa samoille sijoille kympin sakkiin tai jopa parantaa, mutta tällaista tämä joskus on. Kisassa tein sen mikä oli mahdollista ja onnistuin nousemaan muutaman sijan, Laine harmitteli.

Sunnuntain kilpailun voittoon ajoi sarjan mestaruuden lauantaina varmistanut Damsin Kevin Magnussen. Stoffel Vandoorne oli kakkonen ennen Laineen tallikaveria Will Stevensiä. Kokonaispisteissä Magnussenin jälkeen tulevat Vandoorne, Antonio Felix da Costa ja Stevens.

Laine ajoi pisteille Monzassa, Hungaroringillä ja Barcelonassa. Kauden parhaaksi jäi Barcelonan seitsemäs sija lauantailta. Tulokaskausi World Series Formula Renault 3.5 –sarjassa osoittautui Laineelle haastavaksi.

- Totuttautuminen uuteen autoon ja sarjaan on vaatinut yllättävänkin paljon aikaa. Vaikka ajoin heti pisteille ekassa kisassa Monzassa, oli alkukausi vaikea. Välillä sitä jo hiukan turhautuikin omaan tekemiseen, kun pisteitä ei tullut. Loppukaudella olen päässyt entistä paremmin kiinni ajamiseen ja osannut käyttää auton ominaisuuksia hyödykseni, Laine summasi kauttaan.

Laine aloittaa testaamisen ensi kautta varten jo tiistaina Barcelonassa P1 by Strakka Racingin autolla.

- Talli on tarjonnut jatkosopimusta, mutta katselemme vielä tilannetta taustajoukkojeni kanssa. Toinen kausi sarjassa näyttää aika todennäköiseltä. Aiempina vuosina tulokset ovat syntyneet toisen kauden aikana ja siihen tähdätään nytkin, Laine päätti.¨

MTV3
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44099
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja Jamppa » To Marras 21, 2013 7:50

Laine kärkivauhdissa Espanjan testeissä

Matias Laine oli mukana kärkivauhdissa Formula Renault 3.5 -luokan World Series -sarjan testeissä Motorland Aragonin radalla Espanjassa keskiviikkona.

Aamupäivän testijaksolla joensuulainen kellotti yhdeksänneksi nopeimman kierrosajan ja iltapäivällä Strakka Racing –tallin suomalainen kohensi vauhtiaan ja oli viidenneksi nopein.

– Testipäivä oli onnistunut kaikin puolin. Saimme testattua monia eri asiota ja pääsin ajamaan paljon kierroksia. Viileä keli vähän verotti rengaslämpöjä, mutta muuten homma toimi, Laine summasi päivän kulkua.

Tasaisessa kärkiryhmässä toiseksi parasta vauhtia piti Sauberin F1 –tallin kuljettajaksi ensi kaudella siirtyvä venäläinen Sergei Sirotkin, jolle Laine jäi 0,3 sekuntia. Testien nopein oli Laineen tallin autolla ajanut Raffaele Marciello. Iltapäivällä italialainen oli selvästi koko muuta ryhmää nopeampi.

– Marciello oli GP2 –luokan testeissä Abu Dhabissa myös nopein ja on aiemmin ajanut myös tätä Rellujen 3.5 –sarjaa. Kokenut kaveri siis, Laine tiesi.

– Torstaina jatketaan testausta ja kokeilen autoa ehkä enemmän Marciellon säätöjen mukaiseksi. Toivottavasti lämpötilan vähän nousisi niin renkaiden kanssa pääsisi nopeammin vauhtiin, Laine toivoi.

Testit jatkuvat Aragonissa perjantaihin saakka.

Turun Sanomat, Aragon
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44099
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Seuraava

Paluu Muu moottoriurheilu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa