Formula Renault 3.5 World Series

Keskustelua muista moottoriurheilu lajeista.

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja Jamppa » Pe Marras 22, 2013 19:27

Laineella antoisa testijakso

Matias Laine oli kokonaisuutena tyytyväinen kolmen päivän testeihin Formula Renault 3.5 -luokan World Series -sarjan autolla Motorland Aragonin radalla Espanjassa.

Perjantaina aamupäivällä Laine ajoi hyviä kierroksia käytetyillä renkailla ja jäi nopeimmalle kuljettajalle 0,8 sekuntia.

– Ero kärkeen oli aivan ok, sillä ajoin koko session käytetyillä renkailla. Säätöjä muuttamalla sain myös lisää pitoa perään ja ajaminen oli eilistä helpompaa. Tuntui, että autossa oli nyt paljon sopivampi balanssi. Ihan hyvä fiilis jäi aamun kierroksista, joensuulainen kertoi.

Iltapäivällä Strakka Racing –tallin suomalaisella oli käytössään kaksi uutta rengaskertaa. Talli halusi kuitenkin kokeilla Laineen autossa viime kaudella oikutellutta toista moottoria. Vaihto ei tuonut lisää vauhtia vaan päinvastoin.

– Moottorista puuttui puhtia ja jäin 10 km/h tallikaveri Stevensin huipuille suorilla. Ei auttanut muuta kuin ajaa varikolle taas moottorinvaihtoon. Aikaahan siinä vaihto-operaatiossa meni, mutta pääsin vielä radalle uudestaan, Laine selvitti.

Laine ehti ajaa lopussa parhaan kierroksensa ja ero kärkeen oli sama kuin aamulla eli 0,8 sekuntia. Testien nopeinta vauhtia kahtena ensimmäisenä päivänä pitänyt Raffaele Marcielo ajoi päätöspäivän Ardenin autolla ja italialainen oli silläkin kalustolla päivän nopein. Seuraavina olivat Carlos Sainz Jr. ja fomula ykkösiin siirtyvä Sergei Sirotkin.

– Testit täällä Espanjassa antoivat taas mahdollisuuden kokeilla erilaisia säätöjä. Tärkeää oli päästä ajamaan myös paljon kierroksia, vaikka lopussa olikin moottorivaihtoruletti. Tästä on hyvä siirtyä joulutauolle ja sitten kevättalvella taas jatkaa, Laine päätti.

Turun Sanomat, Aragon
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44100
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja Jamppa » Ma Tammi 20, 2014 13:56

Matias Laineelle jatkosopimus Formula Renault 3.5 –sarjaan

Matias Laine on solminut jatkosopimuksen World Series Formula Renault 3.5 –sarjassa ajavan Strakka Racing –tallin kanssa.

23-vuotias Laine ajoi viime vuonna sarjassa tulokaskauden ja sijoittui kolme kertaa pisteille. Tulevalle kaudelle Laine on asettanut selvästi kovemmat tavoitteet.

– Odotan tulevaa kautta innoissani. Viime kaudella sain paljon tärkeää oppia ja uskon, että nämä kokemukset antavat mahdollisuudet myös menestyä kovassa sarjassa. Strakka Racing on sarjan huipputalleja, joten siltäkin osin kaikki on kunnossa, Laine sanoi tyytyväisenä.

World Series Formula Raenault 3.5 –sarjan kauden 2013 mestari Kevin Magnussen valittiin Mclarenin F1 –tallin kuljettajaksi.

Laineen tallikaverina Strakka Racingillä jatkaa britti Will Stevens, joka sijoittui viime kaudella sarjassa neljänneksi.

World Series Formula Renault 3.5 –kausi käynnistyy huhtikuussa. Tätä ennen Laineen ohjelmassa on testipäiviä.

MTV Sport
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44100
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja Jamppa » La Huhti 12, 2014 20:33

Laine avasi heti pistetilinsä World Series -sarjassa

Strakka Racingin Matias Laine avasi pistetilinsä Formula Renault 3.5 -luokan World Series -sarjan avauskisassa Monzassa.

Joensuulainen kävi tiukan taistelun pistesijoista startattuaan 12. lähtöruudusta. Hän oli parhaimmillaan jo kahdeksantena. Ruutulipulle Laine ajoi 11:ntenä, mutta tuomariston selvittelyn jälkeen joensuulainen nousi pykälän, mistä palkintona tuli yksi piste.

– Nousin kisan jälkeen yhden sijan, sillä Marlon Stockinger ohitti meikäläisen turva-auton takana. Tuomaristo epäili lisäksi minun tehneen ohituksen keltaisella lipulla, mutta videotarkistus todisti toista, joten sekin selvisi. Yksi piste on hyvä juttu värikkään kisan päätteeksi, Laine totesi tultuaan tuomariston luota.

Tallikaveri ajoi voittoon
Kilpailun voittoon huippunopealla Monzan 5,7 kilometrin mittaisella radalla ajoi Laineen tallikaveri Will Stevens, joka hallitsi kisaa suvereenisti startista maaliin. Strakka Racing osoitti olevansa sarjan parhaita talleja ja sarjan viime kauden nelonen Stevens sai juhlia uransa ensimmäistä voittoa sarjassa.

– Meidän tiimin autot on nyt kyllä iskussa, kuten Stevensin hieno voitto näyttää. Täytyy vain saada oma aika-ajo onnistumaan paremmin. Sillä tavoin tasaisessa joukossa pystyy sijoittumaan paremmin. Nyt aika-ajossa oli takavakaaja rikkoutunut ja se antoi väärän kuvan auton säädöistä. Harmin paikka, mutta yritetään huomenna uudestaan, Laine sanoi.

Kisassa riitti väriä ja tapahtumia kaiken aikaa aina lämmittelykierrokselta alkaen. Paalupaikan Carlos Sainz jr. ei saanut autoaan liikkeelle ja joutui takaisin varikolle, jossa rallilegendan pojan autoa yritettiin saada mukaan kilpailuun.

Lopulta Sainz pääsi radalle kolme kierrosta muiden perään, mutta kierrokset jäivät muutamaan. Kilpailun nopein kierros kuitenkin merkittiin Sainzille.

Laine puolestaan ajoi tiiviissä letkassa, jossa mukana olivat muiden muassa Marlon Stockinger, Oliver Rowlland, Sergei Sirotkin, Zoel Amberg ja Matthieu Vaxiviere. Sijoitukset vaihtelivat kierros toisensa perään ja muutamat kuljettajat oikoivat shikaaneissa ja Lainekin joutui kertaalleen antamaan takaisin oman paikkansa ajettuaan mutkan suoraksi.

– Siinä oli tiukkaa kisaa ja yhdessä mutkassa jouduin jarruttamaan täysillä, kun edessä kaverit kilkkasivat toisiaan. Vaihde pomppasi pois päältä ja jouduin kelaamaan vaihteet uudelleen ennen kuin pääsin taas liikkeelle. Siinä meni muutama sija, Laine kertasi.

Loppukierroksilla Laine oli jälleen yksi kisan nopeimmista kuljettajista, mutta lisäohitukset pisteille jäivät odottamaan seuraavia kilpailuja.

– Kisavauhti kyllä riittää vaikka mihin, mutta aika-ajosta homma on kiinni, Laine totesi.

Kilpailun dramaattisin hetki nähtiin, kun Marco Sörensen kilkkasi Jazeman Jaafarin auton kylkeen keskellä pääsuoraa. Sörensen teki hurjan ilmalennon, mutta molemmat selvisivät törmäyksestä säikähdyksellä.

World Series -sarjan Monzan osakilpailun toinen startti ajetaan sunnuntaina iltapäivällä. Kilpailun lähtöjärjestys määräytyy aamupäivän aika-ajossa.

Turun Sanomat, Monza

Kisatulokset

24 kierrosta:
1. Will Stevens Strakka 42.23,207

2. Robert Merhi Zeta Corse –6,870 sekuntia

3. Pierre Gasly Arden –11,760

4. Will Buller Arden –17,994

5. Nikolai Martsenko Comtec –18,423

6. Oliver Rowland Fortec –25,440

7. Sergei Sirotkin Fortec –26,398

8. Zoel Amberg AV Formula –31,784

9. Meindert van Buuren Pons –32,391

10. Matias Laine Strakka –32,599

11. Pietro Fantin Draco –35,580

12. Oliver Webb Pons –37,675

13. Roman Mavlanov Zeta Corse –47,549

14. Norman Nato DAMS –66,012

15. Luca Ghiotto Draco –1 kierros

16. Matthieu Vaxiviere Lotus –3 kierrosta

17. Carlos Sainz Jr DAMS –3 kierrosta

Rangaistus:

7. sijalla maaliin ajanut Lotuksen Marlon Stöckinger sai rangaistuksen, kun hän ohitti Matias Laineen turva-autotilanteessa.

Aika-ajotulokset

1. Carlos Sainz Jr DAMS 1.33,235

2. Will Buller Arden –0,124 sekuntia

3. Luca Ghiotto Draco –0,216

4. Will Stevens Strakka –0,314

5. Roberto Merhi Zeta –0,418

6. Marlon Stöckinger Lotus –0,457

7. Nikolai Martsenko Comtec –0,473

8. Pierre Gasly Arden –0,622

9. Jazeman Jaafar ISR –0,628

10. Matthieu Vaxiviere Lotus –0,685

11. Roman Mavlanov Zeta –0,700

12. Marco Sörensen Tech 1 –0,875

13. Matias Laine Strakka –0,897

14. Zoel Amberg AVF –0,943

15. Pietro Fantin Draco –1,017

Pistetilanne

1. Will Stevens 25

2. Roberto Merhi 18

3. Pierre Gasly 15

4. William Buller 12

5. Nikolai Martsenko 10

6. Oliver Rowland 8

7. Sergei Sirotkin 6

8. Zoël Amberg 4

9. Meindert van Buuren 2

10. Matias Laine 1
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44100
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja Jamppa » Pe Huhti 25, 2014 18:53

Laine löysi mitä hakikin

Matias Laine löysi kaipaamaansa lisävauhtia Formula Renault 3.5 -luokan World Series -sarjan vapaissa harjoituksissa Motorland Aragonin radalla Espanjassa perjantaina.

Strakka Racingin suomalainen oli aamupäivän harjoituksissa kuudenneksi nopein ja se sai 24-vuotissyntymäpäiväänsä radalla viettäneen joensuulaisen ilmeen kirkkaaksi. Laine noteerasi kierrosajan 1.24,591, joka jäi 0,661 sekuntia nopeimman kierroksen ajaneen tallikaveri Will Stevensin ajasta.

– Aamu näytti, että vauhti alkaa löytyä uusilla säädöillä. Sain renkaat toimimaan hyvin ja ajokin osui kohdalleen. Vielä jäi parannettavaa, mutta näyttää, että ollaan menty oikeaan suuntaan pyörän kulmien kanssa, Laine analysoi aamupäivän suoritustaan.

Iltapäivän harjoitusjaksolla Laine oli pitkään kymmenen parhaan joukossa, kunnes jakson lopussa sijoitus putosi tuloslistan hännille.

– Jotain meni pieleen tai sitten kaikki ei toiminut kuten pitäisi. Tutkimme datan ja sen mukaan kaiken olisi pitänyt sujua ja omakin ajo kulki, mutta aika näytti muuta. Renkaiden lämmöt nousivat ilmeisesti liian ylös. Inssit tutkivat vielä autoa tarkemmin, Laine kertoi.

Laine on kuitenkin luottavaisella mielellä lauantain suhteen.

– Eiköhän nuo ongelmat aamuksi selviä ja pääsen ajamaan parastani kuten aamun veto näytti, Laine päätti.

World Series -sarjan Motorland Aragonin osakilpailun lauantain kilpailun lähtöjärjestys määräytyy aamun aika-ajossa.

Turun Sanomat, Alcaniz

Harjoitusajat
1. harjoitusjakso:
1. Will Stevens Strakka 1.41,970

2. Pierre Gasly Arden 1.42,284

3. Will Buller Arden 1.42,292

4. Oliver Rowland Fortec 1.42,311

5. Carlos Sainz jr DAMS 1.42,425

6. Matias Laine Strakka 1.42,591

7. Marlon Stöckinger Lotus 1.42,779

8. Jazeman Jaafar ISR 1.42,798

9. Matthieu Vaxiviere Lotus 1.42,851

10. Zöel Amberg AVF 1.42,925

2. harjoitusjakso:

1. Will Buller Arden 1.41,222

2. Carlos Sainz jr DAMS 1.41,257

3. Pierre Gasly Arden 1.41,280

4. Roberto Merhi Zeta 1.41,303

5. Nikolai Martsenko Comtec 1.41,531

6. Sergei Sirotkin Fortec 1.41,532

7. Marlon Stöckinger Lotus 1.41,547

8. Jazeman Jaafar ISR 1.41,587

9. Will Stevens Strakka 1.41,605

10. Oliver Rowland Fortec 1.41,652

..21. Matias Laine Strakka 1.42,249
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44100
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja Jamppa » Su Huhti 27, 2014 18:10

Aika-ajo jätti Laineen jälkijoukkoihin

Matias Laineen aika-ajo epäonnistui Formula Renault 3.5 -luokan World Series -sarjan Motorland Aragonin osakilpailussa sunnuntaina. Laine jäi 19. lähtöruutuun , josta hän kilpailun edetessä nousi lopulta 14. sijalle.

Talli epäili Laineen auton moottorissa olevan vikaa.

– Jotain oli vauhdissa pielessä aika-ajossa, sillä jäin tallikaveri Will Stevensille suorilla selvästi. Talli arveli, että moottorissa olisi jokin ongelma. Tätä vielä tutkitaan. Kisavauhtikin oli tänään hukassa ja suorilla en meinannut pysyä muiden kyydissä ollenkaan, Laine harmitteli.

Lauantain aika-ajossa Laineen ero paalulle oli 0,4 sekuntia, mutta sunnuntaina ero kasvoi 1,1 sekuntiin.

– Kyllä nuo ajat kertovat sen mikä tässä oli ongelmana. Ero kärkeen yli tuplaantui aika-ajossa ja lähtöpaikka oli takarivissä. Sieltä ei pisteille nousta. Täytyy tutkia tallin kanssa ongelmat perin pohjin. Stevens oli tänään sitten kolmas, kun autoon vaihdettiin jo kolmas moottori, Laine totesi.

Sunnuntain kilpailun voittoon ajoi Fortecin Oliver Rowland ennen Ardenin Pierre Gaslya ja Strakkan Will Stevensiä.

World Series -sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Monacossa F1-viikonlopun yhteydessä 25. toukokuuta.

Turun Sanomat, Alcaniz

Tulokset
24 kierrosta:

1. Oliver Rowland Fortec 41.44,385

2. Pierre Gasly Arden –13,770 sekuntia

3. Will Stevens Strakka –14,764

4. Carlos Sainz jr DAMS –14,916

5. Zoel Amberg AVF –15,228

6. Roberto Merhi Zeta Corse –16,296

7. Marco Sörensen Tech 1 –17,337

8. Matthieu Vaxiviere Lotus –19,236

9. Jazeman Jaafar ISR –24,481

10. Norman Nato DAMS –28,141

11. Meindert van Buuren Pons –34,736

12. Pietro Fantin Draco –35,705

13. Oliver Webb Pons –37,511

14. Matias Laine Strakka –42,182

15. Roman Mavlanov Zeta Corse –49,201

16. Beitske Visser AVF –50,925

Pistetilanne

1. Carlos Sainz jr 62

2. Oliver Rowland 49

3. Pierre Gasly 45

4. Will Stevens 40

5. Nikolai Martsenko 36

6. Roberto Merhi 36

7. Marlon Stöckinger 30

8. Sergei Sirotkin 25

9. Zoël Amberg 24

10. Luca Ghiotto 12

11. William Buller 12

12. Matthieu Vaxivière 10

13. Jazeman Jaafar 8

14. Marco Sørensen 6

15. Pietro Fantin 5

16. Meindert van Buuren 2

17. Norman Nato 1

18. Matias Laine 1
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44100
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja Jamppa » Ke Touko 21, 2014 16:46

Laine hakee menestystä Monacon katuradalta

Matias Laine lähtee hakemaan lisäpisteitä Formula Renault 3.5 -luokan World Series -sarjan osakilpailussa Monacossa. Laineen startti ajetaan ruhtinaskunnan tarunhohtoisella radalla formula ykkösten esikilpailuna sunnuntaina.

Strakka Racingin suomalaiskuljettaja kilpailee kolmatta kertaa Monacossa ja tuntee kapean katuradan haasteet.

– Täällä aika-ajo ratkaisee vielä enemmän kuin muilla radoilla. Kapealla radalla ei ohituksille juurikaan ole tilaa. Lähtöruudun on oltava mahdollisimman ylhäällä, jotta pisteille pystyy ajamaan. Hyvä asia on, että kokemusta on kahdelta edelliseltä vuodelta, Laine sanoi.

Laine on kilpaillut Monacossa GP3:ssa ja viime vuonna World Series -sarjassa. Monacosta on tullut oppia, mutta menestys on vielä jäänyt odottamaan vuoroaan. Kokemuksia pyritään hyödyntämään tulevana viikonloppuna.

– Sen olen aiemmilla kerroilla oppinut, että radalle ei kannata pitää turhaa kiirettä. Aluksi rata on aika likainen ja pito paranee selvästi, kun aika-ajossa tulee kaikille kierroksia. Siinä on sitten vain pystyttävä puristamaan se paras kierros, Laine sanoi.

Alkuviikolla Laine harjoitteli simulaattorissa katuradan haasteita varten tallin päämajassa Englannissa. Muutoinkin valmistautuminen on sujunut tuttujen kaavojen mukaan.

– Täällä haluasi tietysti pärjätä, sillä tunnelma ja maisemat ovat aivan omaa luokkaansa. Formula ykkösten myötä tulee kummasti lisää toimintaa joka puolelle, Laine kuvaili.

Sarjaa johtaa rallilegenda Carlos Sainzin poika Carlos Sainz junior, joka on voittanut kaksi ajetusta neljästä osakilpailusta. Laineen tilillä on yksi piste Monzan avauskilpailusta.

World Series -sarjan Monacon osakilpailun vapaat harjoitukset ajetaan torstaina aamulla, perjantaina on formula ykkösten tapaan välipäivä, lauantaina aika-ajo ja kilpailu on vuorossa sunnuntaina.

Turun Sanomat, Monte Carlo
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44100
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja Kimibest » La Heinä 25, 2015 8:59

Renault lopettaa Formula Renault 3.5 -luokan tukemisen – sarjan tulevaisuus epäselvä

Renault on ilmoittanut vetäytyvänsä Formula Renault 3.5 -luokan tukijan paikalta. Samalla koko sarjan tulevaisuus on epäselvä.

Autovalmistaja Renault on ilmoittanut vetäytyvänsä Formula Renault 3.5 -sarjan takaa ja täten lopettavansa autosarjan pyörittämisen tähän kauteen. Sarja on osa ranskalaisvalmistajan World Series by Renault sarjapakettia, jonka kuninkuusluokkana FR3.5 on viimeiset 11 vuotta toiminut.

Formula Renault 3.5 on viime vuosikymmenenä vakiinnuttanut paikkansa monen kuljettajan viimeisenä askeleena ja näyttöpaikkana ennen F1-luokkaa. Ennen Renaultin mukaan tuloa sarjan tukijana oli kauden ajan Nissan ja tuolloin vuonna 2004 mestaruuteen ajoi muuan Heikki Kovalainen.

Moottoriurheilusivusto Autosportin mukaan Renaultin vetäytymisen syy liittyy uuteen Formula 2 -sarjaan, jonka tukijana häärii lajiliitto FIA. Valmistaja arvelee tungun vähentävän sarjan markkina-arvoa.

Formulafanit voivat kuitenkin huokaista helpotuksesta: FR3.5-luokan tallit ovat sitoutuneet jatkamaan sarjaa tavalla tai toisella. Itse asiassa tallit ovat keskustelleet palkintosummien kasvattamisesta. FIA päätti myös vastikään, että Renault 3.5 luokan mestarin saamat ja tulevaisuuden F1-kuljettajuutta avittavat superlisenssipisteet nostetaan 30:a 35:een.

Lähteet: Autosport

Yle Urheilu
Oskari, Se oli Kimi semmonen Perjantai ettei tästä ollu mitään hyötyä.
Kimi, No mä ajoin yhen kierroksen oikeestaan että saatiin toi startti tehtyä :D (Belgia 2012)
Avatar
Kimibest
Foorumin Vetomies 2013
 
Viestit: 592
Liittynyt: Ma Heinä 16, 2012 19:10
Paikkakunta: Oulu

Re: Formula Renault 3.5 World Series

ViestiKirjoittaja Kimibest » Su Syys 27, 2015 14:52

Oliver Rowland voitti eilisen Formula Renault 3.5 Bugatti kisan, ja tämän päivän kisan voittaja oli Egor Orudzhev.

Oliver Rowland varmisti samalla tänään myös Formula Renault 3.5 mestaruuden.
Oskari, Se oli Kimi semmonen Perjantai ettei tästä ollu mitään hyötyä.
Kimi, No mä ajoin yhen kierroksen oikeestaan että saatiin toi startti tehtyä :D (Belgia 2012)
Avatar
Kimibest
Foorumin Vetomies 2013
 
Viestit: 592
Liittynyt: Ma Heinä 16, 2012 19:10
Paikkakunta: Oulu

Edellinen

Paluu Muu moottoriurheilu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron