Minä ja formulat

BigBoss
Saunamajuri
Viestit: 8437
Liittynyt: Ma Maalis 12, 2012 17:14
Paikkakunta: Oulu

Minä ja formulat

Viesti Kirjoittaja BigBoss » La Huhti 26, 2014 11:41

Noniin, pistetääs homma käyntiin omaltakin osalta muistelemalla mistä tämä kaikki formulahulluus aikanaan lähti. Asioita tulee mieleen varmaan aikalailla sekalaisessa järjestyksessä, mutta yritän pitää homman siistinä, vaikka kielioppi tuskin tulee olemaan sieltä parhaimmasta päästä.

Kuulemma jo ihan pikkupoikana oon isän kanssa katsonut formuloita tai vähintäänkin leikkinyt pikkuautoilla ja huutanut "Mika Hämähäkkistä" samalla, kun isä on kisaa katsonut. En osaa tarkasti sanoa millon tämä on ollut, mutta veikkaisin, että vuosi on ollut jotain 1995-1997, sillä ensimmäiset omakohtaiset muistot formuloista ajoittuu kauden 1998 loppupuolelle. Muistan, että on tullut silloin jo katsottua, mutta en osaa nyt poimia yksittäisistä hetkistä kuin Span lähtökolarin ja kauden päätöskilpailun, jossa Häkkinen varmisti ensimmäisen mestaruutensa. Tuota kisaa on tullut aikanaan videolta katsottua varmaan kymmeniä kertoja ja ne Kyllösen hehkutukset ja huudot on jääneet todella elävästi mieleen. Joululahjaksi taisin sitten saada jonkun ison Häkkis julisteen tai taulun, joka oli mulla useamman vuoden huoneen seinällä. Kausikoostetta tuli myös paljon katsottua ja vieläkin muistan jotain yksittäisiä kohtia mitä Kyllönen missäkin vaiheessa sanoi :D

Kaudella 1999 muistan seuranneeni formuloita jo ensimmäisestä kisasta asti. Aikaisin tuli herättyä jännittämään Häkkisen puolesta, mutta se kisa taisikin sitten päättyä Mikan keskeytykseen ja pettymys oli kova. Itävallan kisa on jäänyt sen takia hyvin mieleen, kun juuri startin aikoihin meillä meni kotoa sähköt. Juostiin sitten isän kanssa autoon kuuntelemaan radiosta starttia ja voi sitä kirosanojen tulvaa mikä isän suusta tuli, kun Coulthard pyöräytti Häkkisen eikä nähty kuvaa. Isän veli asuu meidän naapurissa 100m päässä, niin juostiin sitten sinne pirua kyytiä katsomaan kisaa jostain pienestä mustavalkoisesta matka-tv:stä. Uusinnat siitä tilanteesta kerettiin sitten näkemään ja pian sähköt palasivatkin ja jollain mainoskatkolla kipaistiin kotiin katsomaan loppukisaa. Muistaakseni ihan hyvän tuloksen Mika tuosta kisasta kuitenkin sai. Kanadan kisasta muistan kuinka Villeneuve, Schumacher ja Hill vuorollaan täräyttivät muuriin ja kisa tultiin loppuun turva-auton perässä Häkkisen johdolla. Fisichella taisi tuossa kisassa olla toinen ja se on myös jostain syystä jäänyt mieleen. Magny Coursin todella sekava viikonloppu ja Häkkisen mahtava kisa on myös hyvin muistissa. Muistan myös Schumacherin ulosajon ja loukkaantumisen Silverstonesta. Tuo on jäänyt mieleen lähinnä sen takia, että meillä oli olohuoneessa remontti juuri tuona viikonloppuna niin kisaa sain seurata yksinään makuuhuoneessa. Loppukaudesta parhaiten jäi mieleen Salon hieno kisa Hockenheimilla, Mikan keskeytys Monzassa kun vetäytyi metsään itkemään ja Nurburgringin lähtökolari. Kauden päätöskilpailu oli taas sitten ihan oma lukunsa ja tuokin kisa on tullut katseltua kymmenet kerrat videolta. Kauden päätyttyä sain sitten joululahjaksi ensimmäisen pleikkarini ja Formula 1 99 pelin! :cool: Sitä tuli kyllä pelattua ja paljon. Taisin myös saada sen kirjan kaudesta 1999 ja sitä on kans selattu ja luettu kannesta kanteen monet kerrat. Näihin aikoihin olin myös aloittanut koulut ja äiti sitä on monesti jälkeenpäin nauranut, että kun muut kirjoitti jotain lyhyitä ja helppoja sanoja ja olis vasta pitänyt opetella kirjoittamaan niin itse kirjoittelin paperille Giancarlo Fisichellaa, Rubens Barrichelloa sun muuta :mrgreen:

Kautta 2000 muistan myös seuranneeni ahkerasti, mutta todella vähän osaan mitään yksittäisiä muistoja poimia. Uudet Jaguarit muistan hyvin, kun ne oli niin hienoja. Samoin Salon paluun täyspäiväiseksi kisakuskiksi Sauberille. Hockenheimista on myös jotain muistoja aika-ajoista, kun siellä ainakin Frentzen taisi jotain sekoilla ja oikoa mutkia. Indianapolis oli hieno ja jännittävä uusi rata ja sieltä muistuukin mieleen parhaiten Häkkisen keskeytys. Kausi 2001 ei ole yhtään sen paremmin muistissa, kuin edellinenkään. Todella huonosti ja vähän osaan poimia mitään huippukohtia kaudesta. Parhaiten on jäänyt mieleen Räikkösen 6:s sija heti avauskilpailusta ja Häkkisen keskeytys Espanjassa viimeisellä kierroksella. Suuri pettymys oli tietysti Mikan lopettamispäätös kauden jälkeen. Onneksi Räikkönen palkattiin Mclarenille niin mielenkiinto lajia kohtaan säilyi.

Kausi 2002 alkoikin sitten heti kunnon starttikolarilla, kun Ralf Schumacher täräytti heti startissa Barrichellon perään ja siinä jäikin sitten moni auto jo ensimmäiseen mutkaan. Kimi sieltä autojen seasta sitten löysi tiensä takaisin radalle ja taisi ajaa vielä podiumillekkin. Heti tässä vaiheessa Kimistä tuli uusi suosikkikuljettajani, vaikka fanittaminen ei koskaan ole yltänyt samalle tasolle mitä Häkkisen kohdalla. Kimin ensimmäinen voittokin taisi häämöttää Magny Corsissa tuolla kaudella, mutta johonkin öljyyn se sitten lipesi ja Schumacher ajoi ohi ja voittoon. Ferrarit taisi muutenkin olla täysin ylivoimaisia tuolla kaudella.

2003 Kimi taisteli jo tosissaan mestaruudesta Schumacherin kanssa, mutta taisi lopulta taipua jollain parilla pisteellä. Yllättävän vähän tästäkin kaudesta on jäänyt mitään mieleen, kun en osaa muuta yksittäistä muistoa poimia, kuin Brasilian kaaoskisan, jonka Kimi voitti, mutta ei sitten voittanutkaan. Webber ja Alonso taisivat tuossa kisassa ajaa rajusti ulos ja Alonso taisi loukatakkin itseään. Edellisenä jouluna PS1 oli vaihtunut PS2:seen ja F1 2003 löysikin tiensä mun pelihyllyyn. Paljon tuli tätäkin pelailtua ja varsinkin kaikenmaailman kolareita järjesteltyä. Kaudesta 2004 en osaa sanoa yhtään mitään, en edes oo varma oonko seurannut tuolloin ollenkaan.

Kaudella 2005 Ferrari oli huono ja sen piti olla Kimin vuosi. No ei ollut, kun Mclarenin luotettavuus oli mitä oli ja Alonso sen mestaruuden sitten Kimin nenän edestä nappasi. Parhaiten mieleen on jäänyt Kimin keskeytys viimeisellä kierroksella Nurburgringillä ja upea nousu Suzukassa. 2006 tuli taas seurattua vähemmän säännöllisesti ja oikeastaan vasta loppukaudella tuli taas kunnolla kisoja katsottua. Kauden 2006 päätöskilpailu oli hienoa katseltavaa, kun Schumi ajoi silloisen viimeisen kilpailunsa ja järjesti vielä hienon shown nousemalla raivokkaasti kohti kärkeä. Se ei kuitenkaan riittänyt ja Alonsosta tuli kaksinkertainen maailmanmestari.

Kaudella 2007 Kimillä oli Mclaren vaihtunut Ferrariin odotukset kauteen oli suuret. Kaikki tietää miten tuo kausi lopulta päättyi, joten en lähde sitä sen tarkemmin erittelemään. Kimiä tuli kuitenkin ihan kauden loppuun asti fanitettua, vaikka usko oli jo loppua. Mutta se fanitus myös lopulta palkittiin ehkä upeimmalla mahdollisella tavalla, kun Kimi kruunattiin maailmanmestariksi. Ja olihan ne hienoja hetkiä, kun Hamilton jäi Kiinassa hiekkaan ja Brasiliassa Hamiltonin autosta katosi hetkellisesti vaihteet ja tämä putosi jonon hännille :cool:

Seuraava kausi piti olla suomalaisittain vielä parempi, kun Alonso lähti Mclarenilta ovet paukkuen ja tilalle nousi Heikki Kovalainen. Heikki kuitenkin floppasi ja Kimin loppukausikin oli aika nihkeä, vaikka kauden alku lupailikin jo toista mestaruutta putkeen. Brasiliassa nähtiinkin kauden loputtua taas melkoinen klassikkokisa, kun Massa oli muutaman sekunnin maailmanmestari, mutta Hamilton viimeisen kierroksen viimeisessä mutkassa ohitti kuivankelin pyörillä liukastelleen Toyotan ja nousi mestariksi.

Tuosta kaudesta 2007 lähtien on tullut formuloita seurattua lähes aina kun vaan mahdollista. Joitain kisoja jäi katsomatta 2009-2010, mutta kuitenkin lähestulkoon kaikki muut on katsottu heti suorana. Ainoastaan pakottavan esteen takia jää nykyään joku kisa väliin. Nyt pitää mennä niin tää loppu nyt tuli vähä juosten kusten enkä jaksanut lukea uudestaan niin saattaa sisältää virheitäkin, mutta ei anneta sen haitata. Kaikille kuitenkin pitäis nyt olla selvää mistä se meikäläisen kipinä tähän lajiin syttyi :)

Avatar
Jamppa
Site Admin
Viestit: 46094
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Minä ja formulat

Viesti Kirjoittaja Jamppa » La Huhti 26, 2014 11:49

Juostiin sitten isän kanssa autoon kuuntelemaan radiosta starttia ja voi sitä kirosanojen tulvaa mikä isän suusta tuli, kun Coulthard pyöräytti Häkkisen eikä nähty kuvaa. Isän veli asuu meidän naapurissa 100m päässä, niin juostiin sitten sinne pirua kyytiä katsomaan kisaa jostain pienestä mustavalkoisesta matka-tv:stä. Uusinnat siitä tilanteesta kerettiin sitten näkemään ja pian sähköt palasivatkin ja jollain mainoskatkolla kipaistiin kotiin katsomaan loppukisaa.

Tuossa kiteytyy hyvin mitä se Formuloiden fanitus oli suomessa tuolloin. Jos jossain oli jotkut juhlat sunnuntaina päivällä, niin kyllä startin aikoihin miehet vetäytyivät katsomaan kisaa ja naiset jäi juttelemaan kahvipöydän ääreen. Kisoja seurasi aina yli miljoona silmäparia. Kartingratoja perustettiin moneen kaupunkiin.

Nyt on moni rata lopettanut eikä katsojaluvut ole enään samaa luokkaa. Ihmisten mielenkiinto on laskenut.

Itse syytän aika paljon sitä, että kisat vietiin maksu-tv:n taakse.

BigBoss
Saunamajuri
Viestit: 8437
Liittynyt: Ma Maalis 12, 2012 17:14
Paikkakunta: Oulu

Re: Minä ja formulat

Viesti Kirjoittaja BigBoss » La Huhti 26, 2014 14:10

Jamppa kirjoitti:Juostiin sitten isän kanssa autoon kuuntelemaan radiosta starttia ja voi sitä kirosanojen tulvaa mikä isän suusta tuli, kun Coulthard pyöräytti Häkkisen eikä nähty kuvaa. Isän veli asuu meidän naapurissa 100m päässä, niin juostiin sitten sinne pirua kyytiä katsomaan kisaa jostain pienestä mustavalkoisesta matka-tv:stä. Uusinnat siitä tilanteesta kerettiin sitten näkemään ja pian sähköt palasivatkin ja jollain mainoskatkolla kipaistiin kotiin katsomaan loppukisaa.

Tuossa kiteytyy hyvin mitä se Formuloiden fanitus oli suomessa tuolloin. Jos jossain oli jotkut juhlat sunnuntaina päivällä, niin kyllä startin aikoihin miehet vetäytyivät katsomaan kisaa ja naiset jäi juttelemaan kahvipöydän ääreen. Kisoja seurasi aina yli miljoona silmäparia. Kartingratoja perustettiin moneen kaupunkiin.

Nyt on moni rata lopettanut eikä katsojaluvut ole enään samaa luokkaa. Ihmisten mielenkiinto on laskenut.

Itse syytän aika paljon sitä, että kisat vietiin maksu-tv:n taakse.
Joo ihan toista se oli tuolloin 15 vuotta sitten, kuin nykyään. Nykyään vastaavassa tilanteessa suurinta osaa ei edes kiinnostais. Juhlissakin kun viime vuosina on tullut oltua, niin kukaan ei edes ole tietoinen vaikka siellä parhaillaan olisi kisa menossa.

Itse kans pistän paljon tuon maksu-tv:n piikkiin.

Alexei
Samurai
Viestit: 12741
Liittynyt: Ti Joulu 27, 2011 18:37

Re: Minä ja formulat

Viesti Kirjoittaja Alexei » La Huhti 26, 2014 16:29

Jamppa kirjoitti:Tuossa kiteytyy hyvin mitä se Formuloiden fanitus oli suomessa tuolloin. Jos jossain oli jotkut juhlat sunnuntaina päivällä, niin kyllä startin aikoihin miehet vetäytyivät katsomaan kisaa ja naiset jäi juttelemaan kahvipöydän ääreen. Kisoja seurasi aina yli miljoona silmäparia. Kartingratoja perustettiin moneen kaupunkiin.
Muistan hyvin kesältä 2001 yhden sukutapaamisen, joka pidettiin jossain leirikeskuksessa. Oli lauantaipäivä, ja viikonloppuna oli ohjelmassa Britannian GP. Jossain vaiheessa päivää melkein koko suvun miesväki pakkautui johonkin pieneen oleskelutilaan jännittämään aika-ajoja, joissa Schumi päihitti niukasti Häkkisen :D

Vastaa Viestiin