Jalkapallo

Keskustelua muusta urheilusta.

Re: Jalkapallo

ViestiKirjoittaja Tyrrel » Pe Heinä 06, 2018 22:37

Belgia yllätti paitsi allekirjoittaneen, myös Brasilian täydellisesti ensimmäisen puoliajan jäätävällä esityksellään. Aivan huikea taktiikan laatiminen ja sen erinomainen noudattaminen riisui Brasilian täysin aseista, kun Belgia muutti aiempaa ryhmitystään ja pari pelaajaa tähän otteluun. Pakko antaa tunnustusta Belgian koutsille (joka muuten sai potkut suosikkijoukkueestani Evertonista pari vuotta sitten), harvalla valmentajalla olisi pokkaa lähteä tällaisessa tilanteessa muuttamaan pelitapaa noinkin radikaalisti. Juuri tämän takia urheilu on parhaimmillaan niin hienoa, tuskin kukaan odotti tällaista näytöstä hankalan Japani-ottelun jälkeen. Toisella puoliajalla Brasilia oli kuskin paikalla, mutta Belgian puolustus sinnitteli loppuun saakka. Vielä muutama vuosi sitten inhosin Belgiaa, mutta nykyisen koutsin alaisuudessa tuo on alkanut näyttää enemmän joukkueelta kuin kasalta pelaajia, ja itsekin alan pikku hiljaa lämmetä tälle porukalle, joten ehdottomasti positiivinen tulos.

Illan aiemmassa kohtaamisessa Ranska vei lähes rutiininomaisesti Uruguayta, jonka hyökkäyspeli ilman Cavania oli ehkä jopa odotettuakin vaisumpaa. Edelleen on fiilis ettei Ranskaa ole ehkä testattu vielä kunnolla, ja tuosta Ranska-Belgia välierästä voi odottaa aivan huikeaa jalkapallonäytöstä, josta en kyllä uskalla ennakolta arvioida mitän. Tämän päivän tulosten myötä mukana on enää Eurooppalaisia maita, mikä sinänsä hieman harmittaa, mutta toisaalta ennakkoon suurimmista mestarisuosikeista mukana on enää Ranska, joten vaihtelua saadaan joka tapauksessa mukavasti mitalipeleihin. Yksikään kaksien edellisten MM-kisojen top-4 maista ei päässyt neljän parhaan joukkoon tällä kertaa. Ranska ja Englanti ovat ainoat mukana olevat maat joilta maailmanmestaruus löytyy, joten mahdollisuudet aina virkistävälle uudelle mestarille ovat olemassa.
"Tyhmyydellä ja neroudella on se ero, että neroudella on rajansa"
-Albert Einstein
Avatar
Tyrrel
Monacon voittaja
 
Viestit: 4057
Liittynyt: Ke Kesä 19, 2013 16:58

Re: Jalkapallo

ViestiKirjoittaja Osku90 » La Heinä 07, 2018 7:11

Oli kyllä kiva katsoa kun Brasilian kisat päättyivät. Neymar oli kuulemma kierinyt nurmella 14 minuuttia ennen eilistä ottelua. Mun mielestä tollasista filmeistä pitäisi jaella herkemmin kortteja tai sitten määrätä "loukkaantunut" kentän sivuun viideksi minuutiksi. VAR on kai vähän auttanut tilanteeseen, mutta jotkut sitä yhä harrastavat.
Jules Bianchi, you'll always race in our hearts! #CiaoJules
Avatar
Osku90
Monacon voittaja
 
Viestit: 4864
Liittynyt: Su Touko 13, 2012 20:54
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: Jalkapallo

ViestiKirjoittaja Tyrrel » To Heinä 12, 2018 14:51

Ranska ja Kroatia siis kohtaavat sunnuntain finaalissa ja kyllähän kaiken järjen mukaan Ranska tulee nappaamaan toisen mestaruutensa 20 vuoden tauon jälkeen. Sisäinen futisromantikkoni toki toivoisi ensimmäisessä finaalissaan pelaavan Kroatian yllätystä, mutta kun vertailee joukkueiden matkaa tähän pisteeseen on Ranska ollut todella paljon vakuuttavampi. Se on kaatanut Argentiinan, Uruguayn ja Belgian jopa melko rutiininomaisesti varsinaisella peliajalla siinä missä Kroatia on joutunut jokaisessa pudotuspelissään jatkoajalle ja kahdesti rankkareille paljon heikompia vastustajia vastaan. Kroatia on siis pelannut kolme 30 minuutin jatkoaikaa, eli se on urakoinut kokonaisen ottelun verran enemmän kuin Ranska, jonka lisäksi Ranska saa vielä päivän enemmän palautumisaikaa. Tämä kaikki ei voi olla näkymättä joukkueiden vireystilassa, ja kaiken lisäksi Ranskalla on yksinkertaisesti todella paljon laadukkaampi materiaali.

Mutta

kaksi vuotta sitten EM-kisojen finaalissa oli samanlainen asetelma. Vaikeampaa reittiä finaaliin edennyt Ranska oli selkeä ennakkosuosikki naurettavan helpon kaavion kautta rimaa hipoen finaaliin päässyttä Portugalia vastaan. Ja kumpi sitten voittikaan mestaruuden? Lisäksi Kroatia on osoittanut käsittämätöntä sitkeyttä turnauksen aikana, noustuaan jokaisessa pudotuspelissä tappioasemasta voittoon todella väsyneen näköisillä pelaajilla. Pystyisikö se vielä yhteen venymiseen? Ranska on usein mennyt johtoon ja jäädyttänyt pelin sen jälkeen totaalisesti turhauttaen vastustajan. Mutta Kroatia on osoittanut että se on kärsivällinen. Se malttaa luottaa vahvuuksiinsa tappioasemassakin. Voisi kuvitella että Ranskakin on oppinut kahden vuoden takaisen finaalin liiallisesta passiivisuudestaan ja lähtee aktiivisemmin hakemaan maalia, etenkin kun se tietää Kroatian olevan usein haavoittuvaisimmillaan otteluiden alkupuolella. Yksittäisessä ottelussa voi tapahtua mitä vain, mutta en silti aivan jaksa uskoa Kroatian yllätykseen, vaan mestaruus matkaa Ranskaan lukemin 2-0.
"Tyhmyydellä ja neroudella on se ero, että neroudella on rajansa"
-Albert Einstein
Avatar
Tyrrel
Monacon voittaja
 
Viestit: 4057
Liittynyt: Ke Kesä 19, 2013 16:58

Re: Jalkapallo

ViestiKirjoittaja Tyrrel » To Heinä 19, 2018 21:50

Suomen U19 joukkue opettelee A-maajoukkueen tavoille hyvissä ajoin. Nuorten EM-kisoissa 90. minuutin kohdalla 2-1 johto Norjaa vastaan ja peli luonnollisesti päättyi Norjan 3-2 voittoon.
"Tyhmyydellä ja neroudella on se ero, että neroudella on rajansa"
-Albert Einstein
Avatar
Tyrrel
Monacon voittaja
 
Viestit: 4057
Liittynyt: Ke Kesä 19, 2013 16:58

Re: Jalkapallo

ViestiKirjoittaja Dzeko » Ma Syys 10, 2018 11:38

Ei tästä Suomifutiksesta tule hevonv*ittuakaan...2000-luvun supermaajoukkuekin heitti lusikat nurkkaan..
Dzeko
Testikuski
 
Viestit: 211
Liittynyt: Su Tammi 03, 2016 18:20

Re: Jalkapallo

ViestiKirjoittaja Tyrrel » To Loka 04, 2018 8:47

Jamppa kirjoitti:https://www.iltalehti.fi/formulat/709b0c7e-c43f-4da9-ad7a-688aee2d03cb_fo.shtml

Saa nähdä lähteekö Arrivabene johtamaan Juventusta.

Eiköhän ne miehen tilalle kaiva sitten jonkun italialaisen.


Lainasin tämän tuolta Ferrari-ketjusta, mutta tosiaan aika mielenkiintoinen ratkaisu noin Juventuksen näkökulmasta mikäli Arrivabene korvaa aiemmin seurasta lähteneen Marottan. Ei ole liioiteltua sanoa että ilman Marottaa Juventus ei varmasti olisi juhlinut 7 perättäistä Italian mestaruutta ja käväissyt kahteen otteeseen Mestarien liigan finaalissa. Kyseinen herra on pitkälti vastuussa siitä pohjatyöstä, jolla Juventus palasi vedonlyöntiskandaalin syövereistä Italiaa dominoivaksi suurseuraksi. Fiksuja taloudellisia ratkaisuja ja erinomaisia hankintoja naurettavan halvalla (Paul Pogba, Andreas Pirlo ja Andrea Barzagli taisivat irrota yhteensä noin sadantuhannen euron siirtokorvauksilla). Mies teki ratkaisunsa nimenomaa seuran etua pitkällä aikavälillä ajatellen, ja nyt Juventus pääsee korjaamaan työn hedelmiä kun on varaa hankkia kaiken maailman Ronaldoja 100 miljoonalla. Arrivabene astuu todella suuriin saappaisiin mikäli pestiin päätyy.
"Tyhmyydellä ja neroudella on se ero, että neroudella on rajansa"
-Albert Einstein
Avatar
Tyrrel
Monacon voittaja
 
Viestit: 4057
Liittynyt: Ke Kesä 19, 2013 16:58

Re: Jalkapallo

ViestiKirjoittaja Tyrrel » La Loka 13, 2018 8:59

Todella surrealistinen fiilis katsella Suomen maajoukkueen otteita kun se onkin Suomi joka hakee voiton lisäajalla. En kyllä edelleenkään usko kisapaikkaan mutta pitäähän se nyt nauttia harvinaisesta voittoputkesta, herra ties koska viimeksi on Suomi voittanut 3 kilpailullista ottelua peräkkäin.
"Tyhmyydellä ja neroudella on se ero, että neroudella on rajansa"
-Albert Einstein
Avatar
Tyrrel
Monacon voittaja
 
Viestit: 4057
Liittynyt: Ke Kesä 19, 2013 16:58

Re: Jalkapallo

ViestiKirjoittaja Dzeko » Ma Loka 15, 2018 14:29

Jos Suomi voittaa tänään Kreikan niin tarkoittaako se että ollaan lähes varmasti mukana EM-kisoissa 2020!? :shock: :bansku:
Dzeko
Testikuski
 
Viestit: 211
Liittynyt: Su Tammi 03, 2016 18:20

Re: Jalkapallo

ViestiKirjoittaja Jamppa » Ma Loka 15, 2018 15:06

Dzeko kirjoitti:Jos Suomi voittaa tänään Kreikan niin tarkoittaako se että ollaan lähes varmasti mukana EM-kisoissa 2020!? :shock: :bansku:


Jos oikein käsitin niin vaikka voitto tulisi niin matkaa EM-kisoihin olisi vielä. Suomi ilmeisesti nousisi vain astetta ylempään lohkoon. Mutta en nyt toki varma tästä ole miten ihan tarkasti menee :D
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44312
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Jalkapallo

ViestiKirjoittaja Osku90 » Ti Loka 16, 2018 12:02

Suomi pelaa kansojen liigan C-sarjan 2. lohkossa.

Suomi voittaa lohkon jos saa Kreikalta ja Unkarilta yhteensä 1 pisteen.

Sitten Suomen pitää voittaa vielä "semifinaali", johon selviytyvät kaikkien neljän lohkon voittajat. Semifinaalin voittajat etenevät sitten finaaliin, jonka voittaja pääsee EM-kisoihin. Siellä on Skotlanti, Bulgaria ja Serbia kiinni muiden lohkojen voitossa.

Tarvitaan siis kahdesta seuraavasta pelistä 1 piste (eikä välttämättä sitäkään) ja sitten kahdesta pelistä voitto.
Jules Bianchi, you'll always race in our hearts! #CiaoJules
Avatar
Osku90
Monacon voittaja
 
Viestit: 4864
Liittynyt: Su Touko 13, 2012 20:54
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: Jalkapallo

ViestiKirjoittaja Jamppa » Ti Loka 16, 2018 12:11

Onko tämä kansojen liiga ihan uus juttu vai enkö vain ole tästä kuullut aikaisemmin?
Avatar
Jamppa
Site Admin
 
Viestit: 44312
Liittynyt: Ma Joulu 26, 2011 11:19
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Jalkapallo

ViestiKirjoittaja Tyrrel » Ti Loka 16, 2018 18:40

Jamppa kirjoitti:Onko tämä kansojen liiga ihan uus juttu vai enkö vain ole tästä kuullut aikaisemmin?

UEFA:n uusin neronleimaus, jossa ilmeisesti oli tavoitteena jonkinlainen maajoukkueiden Mestarien liiga. En kyllä tiedä kiinnostaako tämä noita A ja B-lohkojen maita juurikaan kun niillä on huomattavasti paremmat mahdollisuudet kisoihin varsinaisten karsintojen kautta, mutta C ja etenkin D-lohkossa on maita joille tämä on paras tie EM-kisoihin. Tuo D-lohko toki on vähän kyseenalainen kun tosiaan jokaisen lohkon voittajat menevät kisoihin, ja koska D-lohkossa on Europpan huonoimmat futismaat, pääsee yksi kunnon huumorimaa kisoihin.

Suomi on hyvin vahvasti kiinni tosiaan oman "osalohkon" voitossa. Tämän lohkovaiheen jälkeenhän pelataan ensi keväänä alkaen EM-karsinnat, ja vasta niiden päätyttyä on kansojen liigan pudotuspelivaihe. Tuossa vaiheessahan katsotaan, onko jokin maa edennyt kisoihin varsinaisten karsintojen kautta, ja pudotuspeliparit määräytyvät sen mukaan. Jos esim. Suomi voittaa lohkonsa mutta pääsee kisoihin varsinaisten karsintojen kautta, nousee Suomen lohkon 2. noihin kansojen liigan pudotuspeleihin jne. Tämä lohkovaihe vaikuttaa myös siihen, mistä arvontakorista maat jaetaan lohkoihin EM-karsintoihin, ja Suomen voittaessa lohkonsa pääsee se kai 3. koriin, mikä parantaisi merkittävästi mahdollisuuksia varsinaisissa karsinnoissa.

Riipumatta siitä, pääseekö Suomi kisoihin, täytyy kyllä todeta että oman futisseuraamisen aikana en ole koskaan nauttinut Huuhkajien seuraamisesta yhtä paljon kuin juuri nyt. Kerrankin joukkueella on valmentaja, joka tietää tarkalleen mihin materiaali riittää ja mikä on optimaalinen lähestymistapa Suomen pelaajien kanssa, ja joka lisäksi laatii jokaiseen otteluun pelisuunnitelman vastustajan mukaan. Mixun aikana hakattiin päätä seinään omituisen ja kaikille pelaajille vieraan systeemin kanssa ja Backen aikana lähinnä heitettiin 7 topparia kentälle ja toivottiin että oma pää pysyy puhtaana, mutta nyt on oikeasti tekemisen meininkiä ilmassa. Eilinen oli jälleen loistava joukkuepelin voitto, enkä kyllä muista koskaan nähneeni Suomen maajoukkueella tuollaista joukkuehenkeä ja pelaamisen iloa. Tuntuu jopa vähän absurdilta seurata tätä meininkiä kaiken konttaamisen jälkeen.
"Tyhmyydellä ja neroudella on se ero, että neroudella on rajansa"
-Albert Einstein
Avatar
Tyrrel
Monacon voittaja
 
Viestit: 4057
Liittynyt: Ke Kesä 19, 2013 16:58

Re: Jalkapallo

ViestiKirjoittaja Tyrrel » To Marras 15, 2018 23:57

1-0 tappio Kreikassa riitti varmistamaan Suomelle lohkovoiton. Tähän väliin sitten perinteiset EM-karsinnat, joihin Suomi pääsee tämän lohkovoiton myötä 3-koriin arvontoihin, joten sikälikin hyvin arvokas lohkovoitto. Jos/kun Suomi ei karsinnoista kisoihin selviä niin joskus keväällä 2020 ilmeisesti sitten Nations liigan välierä ja finaali.
"Tyhmyydellä ja neroudella on se ero, että neroudella on rajansa"
-Albert Einstein
Avatar
Tyrrel
Monacon voittaja
 
Viestit: 4057
Liittynyt: Ke Kesä 19, 2013 16:58

Edellinen

Paluu Muu urheilu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron