Sodat ja konfliktit

Kaikenlaista keskustelua maan ja taivaan väliltä.

Re: Sodat ja konfliktit

ViestiKirjoittaja Dino246 » La Helmi 09, 2019 9:41

Jotenkin on samaan aikaan huvittavaa ja surullista miten Suomessa ei vielä tänä päivänäkään kyetä puhumaan sodanaikaisista asioista niiden oikeilla nimillä, eikä uskalleta tunnustaa tosiasioita, vaan pyritään vieläkin kaunistelemaan kaikkea ja kääntämään asiat niin että Suomi ja suomalaiset on olleet vaan pelkkiä viattomia uhreja jotka on joutuneet tekemään kaikenlaista vastoin tahtoaan.

Eilen Säätytalolla julkistettiin tämä Simon Wiesenthal-keskuksen pyytämä selvitys suomalaisten SS-miesten osallisuudesta juutalaisten ja sotavankien joukkosurmaamisiin, ja tuosta itse selvityksestähän ei oikeastaan paljastunut mitään uutta eikä mullistavaa, mutta oli mielenkiintoista kun radiosta kuulin miten tuon tilaisuuden puhuja esitteli asian että "Valitettavasti suomalaiset SS-miehet joutuivat osallistumaan juutalaisten joukkosurmaamisiin". Minun käsittääkseni nämä SS-miehet olivat ihan vapaaehtoisia, ja mitä nyt olen lukenut niin näistä joukkosurmaamisista ja teloituksista oli mahdollista myös kieltäytyä, joten ei suomalaiset pysty esittämään mitään "ei me mutta ne muut" -teatteria. En väitä että kaikki olisivat osallistuneetkaan noihin, ja kyllähän ne olosuhteet oli sellaisia että osa porukasta ajautui tekemään kaikenlaisia kauheuksia vähän vastentahtoisestikin koska olosuhteet olivat mitä olivat, mutta kyllähän Suomessa tuohon aikaan oli myös paljon saksalaismielistä öyhötystä ja näitä Suur-Suomi-haaveita, joten ihan varmasti myös suomalaisten SS-miesten ja rivisotilaidenkin joukosta on löytynyt miehiä joille nuo asiat eivät ole tuottaneet mitään tunnontuskia ja ovat osallistuneet niihin ihan samalla tavalla kuin saksalaisetkin.

Suomessa pitäisi kyllä pikkuhiljaa uskaltaa jo ottaa jotain vastuutakin näistä asioista eikä aina yrittää piiloutua saksalaisten selän taakse miten tässä on jouduttu olosuhteiden pakosta taistelemaan saksalaisten rinnalla ja on sitten jouduttu siinä sivussa mukaan kaikenlaisiin kauheuksiin.
Dino246
Maksukuski
 
Viestit: 564
Liittynyt: Ke Elo 15, 2018 7:58

Re: Sodat ja konfliktit

ViestiKirjoittaja Osku90 » La Helmi 09, 2019 11:06

Se pitää kuitenkin muistaa, että pojat eivät tienneet mihin lähtivät. Olivat käsitykseni mukaan siinä luulossa, että menevät vain kouluttautumaan.

Oma isoisäni oli yksi vapaaehtoisista. Hän toimi 18-19-vuotiaana moottoripyörälähettinä jossain nykyisen Krimin alueella.

Kaikenlaisia pinssejä, mitaleja, kokardeja ja SS-koppalakki on kaapissa pölyttymässä. Pitäisi joskus saada aikaiseksi selvittää mitä ne kaikki on. Pappa ei ikinä noista ajoista puhunut sanallakaan, mutta sen jälkeisestä ajasta itärajalla kylläkin. Heidät vannotettiin pitämään turpansa kiinni...
Jules Bianchi, you'll always race in our hearts! #CiaoJules
Avatar
Osku90
Monacon voittaja
 
Viestit: 4844
Liittynyt: Su Touko 13, 2012 20:54
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: Sodat ja konfliktit

ViestiKirjoittaja Dino246 » La Helmi 09, 2019 11:32

Niin, siis kyllähän sen ymmärtää että iso osa porukasta on mennyt ihan hyväuskoisuuttaan ja osa ei ole osallistunutkaan mihinkään arveluttavaan. Mutta minua vaan häiritsee tämä suomalainen asenne jossa suomalaista pyritään tekemään jotenkin jalompia ihmisiä jotka ovat joutuneet kaikkeen ikävään mukaan tahtomattaan ja ovat tehneet kaiken puhtaammin ja ylevämmin kuin muut, esim. saksalaiset. Suomessa ei vaan vieläkään, noin 80 vuotta taphatumien jälkeen olla valmiita käymään koko likapyykkiä läpi vaan edelleen pyritään puhumaan musta valkoiseksi ja esittämään asioista kaunisteltu ja puhtoisempi versio, joka ei vastaa läheskään kaikilta osin totuutta. Tämä ei koske pelkästään tätä suomalaisten SS-sotilaiden historiaa vaan ihan ylipäänsä kaikkea sitä mitä sodassa ja ennen sitäkin on tapahtunut. Ja tavallaan tämä itselleen valehtelu heijastuu vielä tähänkin päivään kun yritetään uskotella ja ylläpitää tätä myyttiä umpirehellisistä suomalaisista.
Dino246
Maksukuski
 
Viestit: 564
Liittynyt: Ke Elo 15, 2018 7:58

Edellinen

Paluu Muu keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron