Urheilun lieveilmiöt ja korruptio

Keskustelua muusta urheilusta.
Dino246
GP-voittaja
Viestit: 1519
Liittynyt: Ke Elo 15, 2018 8:58

Urheilun lieveilmiöt ja korruptio

Viesti Kirjoittaja Dino246 » Ke Syys 11, 2019 7:20

Ilta-Sanomissa taustoitetaan vähän tulevien yleisurheilun MM-kisojen ympärillä tapahtuneita hämäryyksiä. Qatar sai kisat käytännössä maksamalla miljoonia liiton puheenjohtajan pojalle (ja todennäköisesti monille muillekin päättävässä asemassa olleille ja heidän sukulaisilleen), kisapaikat on rakennettu hyvin pitkälti vierastyöläisiä riistämällä ja maan ihmisoikeustilanne on muutenkin hieman valonarka. On Qatar toki sitten kulissin vuoksi luvannut rahoittaa muutaman urheilukentän rakentamisen kehitysmaihin että ei ihan niin pahalta näyttäisi, mutta kyllä tuo taas kaikin puolin aika vastenmieliseltä kuulostaa. Eikä tämä todellakaan ole ainoa tapaus vaan viime vuosien aikana tuntuu että suurin osa urheilun arvokisoista on valunut maihin joissa diktaattorit pönkittävät egoaan ja asemaansa kansainvälisessä politiikassa järjestämällä arvokisoja toinen toistaan hulppeammissa puitteissa. Ja näitä kaikkia paikkoja yhdistää se että ihmisoikeustilanne on heikko, kisapaikkojen rakentamisen, kisojen rahoituksen ja hakuprosessin ympärillä pyörii sankka korruption löyhkä ja kisojen jälkeen tyhjilleen jääviä hulppeita kisapaikkoja rakennetaan kurjissa oloissa elävien ja työskentelevien vierastyöläisten voimin.

Mutta näiden isojen urheiluliittojen herroja tämä ei tunnu haittaavan kun saavat itse miljoonien lahjuksia ja kuninkaan kohtelun kisapaikoilla. Norjalaisethan mm. paljastivat muutama vuosi sitten hävityn olympiakisahakuprosessin jälkeen kuinka KOK:n herrat olivat muun muassa vaatineet että kisakaupunkiin pitää järjestää omat kaistat liikenteeseen pelkästään heidän käyttöönsä, että he pääsevät liikkumaan kaupungissa kisojen aikana esteettömästi ja ilman viivytyksiä. Ja kun vielä on monesti käynyt ilmi että heidän perhenjäseniään ja sukulaisiaankin pidetään hyvänä kisoja haluavien maiden toimesta, niin eipä ihme että merkittävien lajien MM-kisat ja olympialaiset tuntuvat kerta toisensa jälkeen valuvan näihin Qatarin kaltaisiin maihin.

Minulta tämä rasvainen korruptio näiden arvokisojen ympärillä on vienyt jotenkin maun koko huippu-urheiluun, ja erityisesti näihin arvokisoihin. Esim. yleisurheilun MM-kisojen, jalkapallon MM-kisojen ja olympialaisten seuraamisen olen jättänyt käytännössä kokonaan ja seurailen nykyisin mieluummin enemmän ruohonjuuritason urheilua, kansallisia sarjoja jne. Jotkun urheilijat ovat protestoineet tätä suuntausta vastaan julkisesti mutta teot on vielä jääneet kovin vähiin, ja toivoisin että urheilijatkin alkaisivat ottamaan tähän terävämmin kantaa ja ihan tekemään ihan oikeasti jotain asian eteen esim. jättäytymällä pois tällaisista kisoista minkä ympärillä on näin paljon ihan todistettujakin väärinkäytöksiä ja ihmisoikeusrikkomuksia. Ja samoin toivoisi että liittojen tasollakin tehtäisiin voimakkaampia toimenpiteitä, mutta ymmärrän miksi eivät näin tee koska samanlainen korruptio pyörii myös kansallisissa liitoissa aika voimakkaasti, vain hieman pienemmässä mittakaavassa.

Linkki Ilta-Sanomien juttuun: Äärimmäisen houkutteleva tarjous toi yleisurheilun MM-kisat Qatarille – Suomen lajijohtaja Sami Itani kisaisännästä: ”Kestämätöntä”

Dino246
GP-voittaja
Viestit: 1519
Liittynyt: Ke Elo 15, 2018 8:58

Re: Urheilun lieveilmiöt ja korruptio

Viesti Kirjoittaja Dino246 » To Syys 12, 2019 7:20

Dohassa ei oikein kuulemma lippujen myyntikään kulje. Elokuun loppuun mennessä 10-päiväisiin kisoihin oli myyty vasta 22.000 lippua, ja mm. Suomen ja Ruotsin liittojen edustajat ovat sanoneet että jos heillä olisi vastaava tilanne niin olisivat hyvin huolissaan. Kisajärjestäjien mukaan lippujen myynti on sujunut hyvin ja ovat luottavaisia että katsomoissa on porukkaa, mutta monet ovat aika epäilevällä kannalla. Ulkona on 40 asteen lämpötilat, mutta vaikka stadion viilennetään 26 asteeseen niin kuulemma ihmisiä on noilla keleilä aika vaikea saada liikkeelle ja kisakatsomoihin. Näin on ollut myös aikaisemmissa Dohan isännöimissä suurtapahtumissa. Näissä Qatarilaiset ovat tehneet jopa sellaista että köyhille siirtotyöläisille on maksettu jotain roposia siitä että tulisivat stadioneille esiintymään Qatarilaisfaneina. Mutta silti asiantuntijat ovat sitä mieltä että kisat tullaan pitämään puolityhjille katsomoille, yksi ruotsalaismanageri arpaili että MM-tapahtumissa olisi keskimäärin 8.000 katsojaa per päivä, mikä on hävyttömän vähän kun stadion vetää 48.000 ihmistä. Ei varmaan tule olemaan tunnelma ihan katossa noissa kisoissa...

Vastaa Viestiin